Kolumni: Minne kuulun kolmannen kulttuurin lapsena?

Kielitaito on ihana asia. Sen avulla voi ymmärtää erilaisia näkökulmia ja eri kulttuureita. Kieli määrää näkemyksemme ja muodostaa maailmankuvamme. Joten mitä tehdä, kun on kaksikielinen? Ja jos on vieläpä asunut ison osan lapsuudestaan eri maissa, eri kulttuurien keskellä? Miten se vaikuttaa maailmankuvaan ja identiteettiin? 

Teini-ikäiseksi asti asuin monissa eri Aasian maissa. Synnyin Suomessa, kävin kouluja osittain täällä, osittain Singaporessa, Vietnamissa ja Thaimaassa, joissa kouluissa käytetty kieli oli englanti. Tämä on johtanut siihen, että olen kasvanut eri kielten ja kulttuurien välimaastossa.

Minulle on termikin: third culture kid eli kolmannen kulttuurin lapsi tai matkalaukkulapsi; lapsi joka on asunut monessa maassa, muttei teknisesti ottaen kuulu minnekään – ei maihin joissa on asunut, eikä siihen jota kutsutaan kotimaaksi. Lopulta sitä ei tiedä, missä maassa tuntee olonsa kotoisaksi, ja yrittää vaeltaen löytää paikkansa maailmassa. Yleensä tällaiset lapset ovat kotoisin ekspatriaattiperheistä.

Termi tuli käyttöön 1950-luvulla sosiologien John ja Ruth Hill Useemin tutkimuksista. He tutkivat amerikkalaisperheitä, jotka olivat asuneet Intiassa ja huomanneet lastensa kulttuuriset ristiriidat näiden kahden maailman välissä.

Ihan suomalaisia tässä ollaan, ja suomi on äidinkieleni. Mutta silti en tunne itseäni suomalaiseksi, vaikka olen asunut  maassa jo monta vuotta. Suomalaisia on monenlaisia, mutta se niin sanottu ”tyypillinen suomalainen” on käsite, joka ei ole koskaan tuntunut omalta, ei edes kotimaassani.

Minua on luultu monesti ranskalaiseksi, saksalaiseksi, italialaiseksi ja kerran jopa algerialaiseksi. En tiedä, johtuuko se ulkonäöstäni vaiko olemuksesta. Ihmiset yrittävät olla kohteliaita, mutta minulle erehdyksestä seuraa pieni suru.

Taaskaan en kuulu mihinkään, ajattelen. Enkä voi asialle mitään. Pettäisin itseni ja sen mitä olen, jos yrittäisin muuttua toisenlaiseksi, vain jotta sopisin joukkoon. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, joka tarkkailee sivusta ja havaitsee, miten muut käyttäytyvät. Olen yrittänyt sopeutua joukkoon, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta, sillä kokemukset maailmasta ovat niin erilaiset.

Kun koulussa ihmiset puhuivat Salkkareista tai uusimmasta hittibiisistä, en tiennyt niistä yhtään mitään. En voinut liittyä keskusteluun ollenkaan. Monesti ainoat asiat, joita Suomen mediasta tiesin, tulivat lapsuudesta Muumien, Pikku Kakkosen ja Aku Ankkojen ansiosta.

Siksi en yleensä puhu kokemuksistani Aasiassa. Tiedän sen leimaavan minut erilaiseksi. Pelkään olevani kehuskeleva ja kuulostavani röyhkeältä. Se ei ole aikomukseni, mutta se on pelkoni. Tunnen esitteleväni hyvää tuuriani ja samalla olevani muiden silmissä eksoottinen, mikä erottaa minut porukasta vielä pahemmin. Tiedän, että valkoisena länsimaalaisena olen varmasti kokenut helpomman version Aasiassa asumisesta.

Ja vaikka suomi on äidinkieleni, se tuntuu usein vieraalta, ihan kuin muuttuisin henkilönä puhuessani sitä. Sama pätee englantiin: huomaan muuttuvani paljon puheliaammaksi ja rohkeammaksi englanniksi. Kielen muunnelmat ja otteet antavat minulle mahdollisuuden olla nokkela ja nopeampi ajatusteni kanssa. Innostun puhumaan ja sanavalintani ovat vapaampia suomen kielen rajoituksista.

Monesti tuntuu, etten saa suomeksi muotoiltua ajatuksia  samalla tavalla lauseiksi. Tuntuu kuin olisin ujompi ja hiljaisempi. Jopa kirjoittaessani tunnen itseni paljon kotoisammaksi, kun kielenä on englanti. Sanat tulvivat paperille selkeästi ja vapaasti.

Monien kulttuurien välissä kasvamisessa on hyviäkin puolia. Minusta on tullut avarakatseinen, eri kulttuureista kiinnostunut ihminen. Jos kuulen uutisia ulkomailta, etenkin maista joissa olen ollut, otan asian vakavasti enkä vältä uutisten lukemista. Kysymys ei ole vain otsikosta tai uutisesta vaan kokemuksesta, joka on tapahtunut ihmisille. Näin tapahtuu varmasti monille kolmannen kulttuurin lapsille. Sillä maailma ei ole eksoottinen ja vieras vaan kotoisa paikka – niin huonoine kuin hyvine puolineen – täynnä erilaisia ihmisiä, joilla on omat tarinansa ja huolensa. Maailma on monimutkainen eikä mustavalkoinen.

Olen avarakatseinen ja pyrin aina oppimaan uutta uusista näkökulmista. Haluan oppia ja nähdä näkökulmia eri puolilta ja eri uskonnoista. En halua olla auktoriteetti vaan opiskelija.

Paula Mattilan pro-gradu-tutkielma Oulun yliopistolle kolmannen kulttuurin lapsista nimeltä ”Kulttuurien välinen lapsuus – Aikuisten ekspatriaattiperheiden lasten kokemuksia paluumuutosta Suomeen” käsittelee perusteellisesti monia näistä aiheista. Hän käsittelee sellaisia aiheita kuin identiteetti ja kuinka sopeutuminen ja maailmankatsomus muuttuvat. Kaksikielisiä kolmannen kulttuurin lapsia on monenlaisia. Jotkut pystyvät sopeutumaan helpommin vieraisiin maihin ja ”kotimaahansa”, joillakin identiteettikysymys on ikuinen. On vaikea sanoa mitään ehdotonta, sillä kaikilla on omat kokemuksensa eri maista riippuen myös ulkomailla asumisen ikävuosista. Kenenkään kokemukset eivät ole samanlaiset mutta tunteet ovat.

Esimerkiksi Ella Tran on kotoisin Vietnamista mutta asunut Amerikassa. Häntä on haastatellut Tayo Rockson, joka on kirjailija ja tehnyt artikkeleita niin Washington Postiin kuin Huffington Postiin. Haastattelu on tehty Rocksonin omaan blogiin. Rockson itsekin on kolmannen kulttuurin lapsi.

Tran kertoo Rocksonille, että hänellä ei ollut haasteita muuttaa paikasta toiseen ja sopeutua kulttuuriin ennen kuin muutti Kaliforniaan, jossa hän tunsi olevansa vieraalla maalla. Ihmiset hänen ympärillään saattoivat näyttää erilaisilta, mutta he olivat kuitenkin kasvaneet toistensa ympärillä. Oma kokemukseni taas oli tällainen vasta, kun muutimme perheeni kanssa takaisin Suomeen Thaimaasta.

En ole saanut otetta suomalaiseen kulttuuriin vaikka olen asunut täällä vuosia ja luulen, etten koskaan saa sitä. Vain ajan kanssa saan tietää, aionko löytää maan, missä tunnen oloni kotoisaksi ja pystyn olemaan todellinen ja oma itseni.

Teksti: Kirre Ranin
Kuva: Porapak Apichodilok (Pexels)

Kirjoittaja on elänyt lapsuutensa ulkomailla ja asuu nykyään Espoossa. Hän pitää ulkomaalaisista elokuvista, teatterista ja historiasta. Hän haaveilee kirjailijan urasta toivoen saavansa tarinansa maailmalle.

Lähteet:

BBC: “The Amazing Benefits of Being Bilingual”
Paula Mattila: “Kulttuurienvälinen lapsuus Aikuisten ekspatriaattiperheiden lasten kokemuksia paluumuutosta Suomeen”
The Third Culture Kid Project
Ella Tranin haastattelu Tayo Rocksonin blogissa

More Like This


Kategoriat


Yleinen

Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>