Artikkeli: Matkakirjailijat Aasian henkisyyden poluilla

Mielikuvissa suomalaiset Kaakkois-Aasian kävijät edelleen hakevat jotakin, mitä loskaisesta koto-Suomesta ei löydy – seksiturismista valaistumisen kokemuksiin. Minkälaisena mystinen Aasia näyttäytyy kirjailija Jarkko Steniuksen ja toimittaja-kirjailija Satu Rommin mietteissä? Valtamerten taakse matkustettaessa pääsee käsinkosketeltavan läheltä seuraamaan valta-asetelmia ja toisaalta henkisyyttä.  

Aasian maissa seksiturismi muodostaa tärkeän tulolähteen ja kasvavan ongelman. Suomalaisille tunnetuin kohde on varmastikin Thaimaa, jossa turisteille tarjottu prostituutio on lähtöisin Vietnamin sodan ajoilta, vaikka prostituutio on ollut laitonta jo vuodesta 1960. Amerikkalaissotilaiden lomakohteena palvellut Thaimaa alkoi kasvattaa yhtäaikaisesti matkailuteollisuutta ja prostituutiobisnestä. Valvonta alkoi tiukentua vasta 2000-luvun alussa, mutta siitä huolimatta miljoonabisnes rehottaa edelleen.

Idän suunnalta haetaan myös henkisyyttä ja tietynlaista vaihtoehtoisuutta. Ilmiönä tämä ei toki ole täysin uusi vaan juontaa juurensa pyhiinvaelluksiin asti. Ihmiset kaipaavat irtiottoja arjesta, jotta voivat tarkastella itseään ja ympäröivää maailmaa täysin eri perspektiivistä.

”Hajotkaa pakkaseen”, toivottelivat toimittajat Tuomas ”Tunna” Milonoff ja Riku Rantala 2000-luvun alussa ja aloittivat kokonaan toisenlaisen zeitgeistin siirtymän muun muassa Kaakkois-Aasiaan. Näin Milonoff ja Rantala toivat traveller-kulttuurin suomalaisten laajempaan tietoisuuteen ohjelmansa Madventures (2002–) myötä.

Mielenkiinto sosiaalisesti ja poliittisesti valveutunutta turismia ja matkailua kohtaan nousi ja synnytti trendin myös matkakirjojen parissa. Esimerkiksi Marco Kososen Rock’n’roll Suicide Bar – Lopun aikojen matkakirja (Like, 2011) ja tätä esikoista seurannut kirjojen värikäs kaarti noudattaa samankaltaista eetosta – pois oravanpyörästä pyörimään Aasiaan, maailmalle. Mahdollisuudet ovat loputtomat.

Anne Kivisola kirjoittaa opinnäytetyössään Henkinen teemamatka muutoskokemuksena (2015): ”[E]lämykseen osallistuva henkilö haluaa enemmän kuin muiston tai tavaran. He haluavat tulla toisenlaiseksi, muuttua eli transformoitua joko fyysisesti tai henkisesti. Muutostalous tukee henkistä teemamatkailua, sen kysyntää ja markkinoita.” Onko vastaava trendi luettavissa myös matkakirjallisuudessa ja kaukomaihin sijoittuvassa proosassa?

Thaimaan tuhoamisleireiltä retriittien rauhaan

Jarkko Stenius on suomalainen kamppailulajeissa kunnostautunut entinen ammattilaisurheilija. Steniuksen esikoisteos, omaelämäkerta Nyrkkisankari (Like, 2015) käsitteli hänen uraansa Ranskan muukalaislegioonasta thainyrkkeilyn pariin. Omaelämäkerrallisten kirjojen lisäksi Stenius kirjoittaa proosaa, jossa kuvataan Thaimaan alamaailmaa, seksiturismia ja kuvankauniiden maisemien karumpia puolia. Kirjoittamisen ohessa hän järjestää mieleen ja kehonhuoltoon keskittyviä retriittejä.

Jarkko Stenius. Kuva: Ville Juurikkala.

Stenius kuvailee olleensa intohimoinen kirjoittaja jo lapsena ja että kirjoittaminen oli hänelle eräänlainen pakopaikka.

”Sitä se on vieläkin”, hän kertoo. ”Välissä kävin maailmalla parin vuosikymmenen ajan kokeilemassa seikkailijan elämää, ja sitten palasin kirjoituspöydän ääreen.”

Lapsena Stenius ei tosin uskonut koskaan kirjoittavansa omista kokemuksistaan käsin.

Monisyiset kuvaukset Steniuksen kirjoissa ja tiedon määrä Thaimaan alamaailmasta ovat omaa luokkaansa. Stenius kertoo taustatietojen hankinnan olevan mieluisaa tekemistä, liikutaan sitten kirjallisuuden tai internetin maailmoissa. Löytääpä hän itsensä myös tutkimassa seutuja paikan päällä, esimerkiksi Thaimaan lepakkoluolia Lohikäärmeen luolaa (Like, 2019) varten:

”Keskellä siipien havinaa ja piipitystä opin, että lepakot ovat erittäin taitavia väistämään, vaikka lentävät täydellä nopeudella. Kuulin vasta jälkeenpäin, että lepakot levittävät kaikenlaisia vaarallisia tauteja”, Stenius kertoo.

Tutkimusmatkoilla törmää myös pysäyttäviin tarinoihin ja maisemiin.

”Kulttuurimatka Kambodžan historiaan oli puistattava. Kidutusmuseo Tuol Sleng ja tuhoamiskeskus Choeung Ek olivat inhottavia paikkoja. Haastattelin myös paria ihmistä, jotka olivat eläneet kansanmurhan ajan, ja heidän sanansa kouraisivat syvältä”, Stenius muistelee.

Henkistymisen tiellä ja kirjoittamisprosessi tropiikin yössä 

Aamunsa Stenius aloittaa yin-joogaharjoituksella, mikäli ei ole kiire mihinkään. Stenius pitää kirjoittamisesta tropiikissa.

”Nautin elämästäni siellä enemmän kuin täällä Suomessa, ja vieläpä pienemmällä rahalla. Kun kirjoitan, en tietenkään näe maisemaa ympärilläni, mutta olen tehnyt niin paljon läsnäoloharjoituksia, että pystyn tuntemaan kehoani ympäröivän lämmön samalla kun kirjoitan. Ja bonuksena saan joka päivä uusia maisemakuvauksia ja arjen tilanteita”, Stenius kuvailee prosessiaan.

”Aina kun liikun, teen havaintoja ympäristöstä, puhun ne videolle muistiin ja käytän sitten teksteissäni.”

Kirjoittaminen tropiikin yössä sujuu paremmin etenkin muun maailman nukkuessa.

”Yö on omaa luokkaansa, varsinkin tropiikissa, kun kostea lämpö hellii ihoa ja kaskaat sirittävät”, Stenius kuvailee.

”Välillä tulee päiviä, jolloin tekstiä ei meinaa syntyä ja entisetkin vaikuttavat huonoilta. Noina hetkinä on syytä muistaa, että tunteisiin ei kannata luottaa – ei ainakaan silloin kun on esimerkiksi väsymyksen aiheuttama negaatio päällä.”

Epävarmat hetket kuuluvat projekteihin. Enää Steniusta ei epäonnistuminenkaan haittaa. Huippuiskussa ei tarvitse olla kaiken aikaa.

Aasian maissa paljon aikaa viettänyt Stenius pyrkii keskittymään maiden hyviin puoliin, vaikka esimerkiksi Myanmarissa hän näki myös varjoja. Kaikesta huolimatta Myanmar oli hieno kokemus.

”Asuin siellä kuukauden buddhalaisessa luostarissa. Teimme luostarin porukan kanssa bussiretken Myanmarin huikaisevan hienoihin viidakkomaisemiin burmalaiset munkit oppainamme, ja se oli upea kokemus.”

”Kuulin munkeilta monenlaisia hurjia ja traagisiakin tarinoita liittyen Myanmarin luostareihin, ja ajan myötä nuo stoorit päätyvät kirjoihini”, hän kertoo.

Retriittejä ympäri maailmaa

Stenius kertoo Nyrkkisankarissa, että hänen haaveissaan on järjestää retriittejä, joissa hän voisi opettaa metodejaan, oivalluksiaan ja ajatusmallejaan muille. Niin hän nykyään tekeekin.

”Retriitit ovat leirejä, joilla ihminen saa tutustua mielenrauhaa edistäviin harjoituksiin ilman häiriöitä. Niihin liittyy vähintään lievä eristäytyminen ulkomaailmasta”, Stenius selittää.

”Pidän näitä nyt koronan aikaan Nuuksionrannan hyvinvointikeskuksessa Espoossa. On ihmeellistä, että ihmiset opettavat koiransa kierimään, mutta kun pitäisi muuttaa omia käytöstapoja, nostetaan kädet pystyyn”, Stenius kertoo.

”Matka [henkinen kasvu] on ollut pitkä ja välillä vaikea, mutta sillä on kannattanut pysyä. Vanhat suosikkitunteet, viha ja myötätunnottomuus, käyvät kylässä yhä harvemmin. Tietoinen läsnäolo tässä hetkessä pysyy päivästä toiseen lähes katkeamattomana.”

Stenius uskoo vihaamisen olevan helppoa, ja monien jäävän siihen kiinni. Hän itse on onnistunut taistelemaan takaisin valoon. Positiivisia tunteita, kuten iloa ja kiitollisuutta, oli etsittävä, otettava ja rakennettava itse.

”1990-luvulla suomalaiset vapaaottelijat saivat oppinsa hajanaisina sieltä täältä: judon, painin, nyrkkeilyn, thainyrkkeilyn parista. Olen koonnut tämän hyvinvointikokonaisuuteni samalla lailla. Pystyin ymmärtämään, pureskelemaan ja järjestelemään hankkimiani tietoja ja taitoja vasta myöhemmin, ja siinä urheilutaustasta oli apua”, Stenius kertoo.

”Mindfulness on hieno sana”, Stenius toteaa. ”Kiteytettynä se tarkoittaa, että olemme läsnä meidän elämässämme. Emmekä koko ajan menossa johonkin. Emme valveunessa. Vaan tässä. Tietoinen läsnäolo on vastaus niin moniin – ehkä jopa kaikkiin – elämän ongelmiin”, hän selittää.

Laskuja sillä ei maksa, mutta läsnäololla voi oivaltaa elämän merkityksellisiä asioita.

”Vastaukset elämän suuriin kysymyksiin eivät nouse miettimällä”, Stenius tähdentää.

Itsensä huoltaminen saattaa suomalaisen käsityksen mukaan olla itsekkyyttä, mutta kirjailija näkee asian päinvastoin.

”Itsen laittaminen kuntoon on teko, josta muutkin hyötyvät”, hän toteaa pohtien, ettei ihmisellä ole annettavaa, mikäli itse on loppu.

Täydellinen ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan riittää, että pyrkii kohti parempaa.

”Retriitillä harjoitellaan menetelmiä, joilla voi oppia hallitsemaan mieltä. Sen lisäksi käydään läpi uusia ajattelumalleja, joilla voi kohdata vastoinkäymisiä”, valottaa Stenius.

Menetelmiä harjoitellaan käytännössä, ja harjoitusvastustaja on itse. Ajatusmalleista tärkeimmäksi Stenius nostaa myötätunnon. Se on hänen mukaelmansa buddhalaisesta metta-meditaatiosta. Myötätunto on Steniuksen mukaan ”yksi onnen avaimista”.

”Päivät retriitillä ovat aika samankaltaisia. Me toistamme samoja juttuja – kutsun niitä positiivisiksi rutiineiksi – ja välillä tulee jotain lisää. Mieltä harjoitetaan samalla lailla kuin mitä tahansa taitoa: pala kerrallaan; välivaiheiden yli ei voi hyppiä.”

Kirjailija ei suunnittele retriittejä etukäteen. Hänellä on kokemusta Thaimaasta, jossa retriittiläiset pärjäävät missä vain.

”Jos tiikeri syö meidät, retken epäonnistumisesta ei jää todisteita”, hän lohduttaa.

Maailmaa ristiin rastiin  

Alun perin Kymenlaaksosta kotoisin oleva Satu Rommi opiskeli toimittajaksi 1990-luvulla Tampereella ja lähti tutkinto takataskussaan BBC:n toimitukseen Lontooseen. Siellä hän asui 10 vuotta, minkä jälkeen hänä teki töitä freelancerina.

Rommi on kirjoittanut lukuisia matkakirjoja, kuten Basam Booksin ja Viisaan elämän kustantamat Loskalauluja – Nurinkurinen matkakirja paluumuuttajille (2018), Moottoripyörällä Himalajalle (2011), joka valittiin Mondon Vuoden matkakirjaksi, sekä Kahvia ja guruja – eli kolme vuotta Intiassa (2009). Lontoossa asuessaan hän aloitti astangajoogan ja lähti lopulta Mysoreen, Intiaan, harjoittamaan sitä kolmeksi vuodeksi.

Satu Rommi. Kuva: Raita Jalander.

”Sen jälkeen asuin pitkään siellä täällä, ja monta vuotta vietin kokonaan Aasiassa opettamassa astangaa ja kirjoittamassa. Palasin Suomeen kokeilumielessä 2016 ja toistaiseksi täällä ollaan – paria joogaan ja kirjoihin liittyvää Intian-matkaa lukuun ottamatta”, Rommi kertoo vaiheistaan.

Palkittuja matkakirjoja syntyi artikkelisarjoista

Mysoressa oleillessaan ja astangajoogaa opiskellessaan Rommi kirjoitti suomalaisiin lehtiin ja radioon. Hän pyöritti kahvilaa kahden amerikkalaisnaisen kanssa ja alkoi koota päiväkirjanomaisia juttuja artikkelisarjaksi. Juttuja syntyi niin paljon, että Rommi alkoi pohtia kirjan julkaisua.

”Tarjosin käsikirjoitusta muutamalle kustantajalle, ja Basam Booksilla silloin töissä ollut Anne Rutanen bongasi käsikirjoitukseni sähköpostista. Tuloksena oli ensimmäinen kirjani Kahvia ja guruja – eli kolme vuotta Intiassa”, Rommi kertoo.

”Ensimmäistä kirjaa kirjoittaessani en siis edes ajatellut aluksi, että siitä tulisi kirja. Toinen kirja oli luonnollinen jatko ensimmäiselle: Moottoripyörällä Himalajalle kertoo nimensä mukaisesti moottoripyörällä tehdystä matkasta Intian Himalajalle.”

Kirjat ovat tämän jälkeen syntyneet Aasian-matkoilla.

”Vastaan on tullut jokin aihe tai ilmiö, josta olen halunnut kirjoittaa, ja kirja on syntynyt luonnostaan. En ole koskaan ollut kovin hyvä esimerkiksi myymään tiettyä ideaa kustantajalle ja luomaan tarkkaa suunnitelmaa, jonka mukaan kirjoitan. Yleensä alan tutkia jotain asiaa ja kirjoittaa siitä, ja kirja muotoutuu itsestään matkustaessani ja kirjoittaessani”, Rommi kuvailee prosessiaan.

Astanga – Suomeen asti seurannut ilmiö

”Aloitin astangajoogan Lontoossa vuonna 2000 ja harjoitin sitä ensin Lontoossa ja sitten Intiassa. En koskaan halunnut olla joogaopettaja, vaan halusin vain itse harjoitella, mutta vuonna 2008 minua pyydettiin Singaporeen tutun astangajoogaopettajan sijaiseksi, ja sen jälkeen aloin sijaistaa muita opettajia silloin tällöin”, Rommi kertoo matkastaan opettajaksi.

Vuosien saatossa opetustahti alkoi kuitenkin harveta.

”Viime aikoina en ole opettanut ollenkaan osittain koronarajoitusten takia, osittain oman polvivamman takia ja osittain siksi, että olen lopen kyllästynyt koko joogabisnekseen”, Rommi kertoo suhteestaan joogaan.

Rommi kertoo aina olleensa kiinnostunut eri kulttuureista, kielten oppimisesta ja matkustelusta.

”Matkustin ensimmäisen kerran Intiaan vuonna 1999 rinkkamatkalla, joka kesti vajaat kolme kuukautta. En kuitenkaan näe mitään sellaista käännekohtaa, että olisin ennen sitä ollut jotenkin ei-henkinen ja sen jälkeen henkinen, enkä yleensäkään usko, että elämää voi erotella henkiseen ja ei-henkiseen, vaan kaikki voi olla henkistä”, Rommi arvioi.

”Maiseman vaihtaminen ja itsensä haastaminen, uusien asioiden opettelu ja itsensä laittaminen tilanteisiin, joissa kaikki on uutta ja erilaista, ehdottomasti kasvattavat ihmistä. Matkustaessa löytää itsestään ihan uusia puolia.”

Matkustaminen itsessään ei Rommin mukaan tee ihmisestä enemmän henkistä.

”Kyllä eri kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin tutustuminen opettaa ja kasvattaa väistämättä. Toisaalta henkisiä kokemuksia voi saada samalla tavalla niin Suomessa vaikkapa kesämökillä kuin temppeleissä Aasiassa. Suomessakin on upeita pyhiä paikkoja, ja pelkästään luonnossa oleminen voi olla pyhä kokemus.”

Joogan harjoittamisen kokemus on erilainen kulttuurissa, josta jooga on kotoisin.

”Jos haluaa esimerkiksi keskittyä johonkin henkiseen traditioon, totta kai siihen pääsee parhaiten keskittymään jossain sellaisessa paikassa, joka on täysin omistautunut kyseiselle traditiolle. Toisaalta taas se ’henkisyys’ kuitenkin punnitaan parhaiten ihan tavallisessa arkielämässä”, Rommi summaa.

Varsinkin tällä hetkellä matkustelun muututtua alati haastavammaksi, lienee kysyntää mielenkiintoiselle matkakirjallisuudelle. Tekstien välityksellä voi päästä kiinni henkisyyteen ja alamaailman koukeroihin sekä perinteisempään tutkimusmatkailu- ja seikkailuhenkeen turvallisesti omalta kotisohvalta. Kaakkois-Aasiaan tunnutaan edelleen lähtevän sekä seksiturismin perässä, kuten Steniuksen kirjat osoittavat, että henkisen kasvun toivossa. Matkakirjallisuus avaa myös näitä aspekteja.

Kansikuva: Daniela Ruiz/Pexels

More Like This


Kategoriat


Artikkelit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>