Suomesta vieraalle kielelle käännettäessä saattaa kääntäjälle tulla valinnan paikka siinä, missä suomenkielisessä tekstissä valintaa ei tarvitse tehdä. Jos suomenkielisessä tekstissä on hän-pronomini, voi kääntäjä joutua valitsemaan sukupuolen, johon viitataan. Entä jos sukupuoli ei ole tiedossa tai se halutaan salata?
Suomen kielessä persoonapronominit eivät määrity sukupuolen mukaan. Voi sanoa hän miettimättä, viitataanko mieheen vai naiseen. Voi käyttää verbejä miettimättä, mitä sukupuolta tekijä tai toimija on, eikä tarvitse käyttää aikaa sen pohtimiseen, onko jokin sana kieliopin mukaan feminiininen vai maskuliininen.
Joissakin sanoissa sukupuoli näkyy, kuten ammattiin viittaavassa sanassa näyttelijätär, mutta sekin on jo vanhahtavaa kieltä. Toisaalta palomies voi yhtä hyvin olla nainen. Monessa muussa kielessä sukupuoli on vahvemmin läsnä. Jos sukupuoli halutaan jättää osoittamatta, on pohdittava niin kielen kuin kulttuurin tasolla, miten ilmaista asia toisin.
Ruotsissa han ja hon korvautuvat joissakin tilanteissa uudissanalla hen. Ensimmäisiä viitteitä sanan käytöstä on jo 1950-luvulta, mutta laajempaan tietoisuuteen sana levisi, kun Jesper Lundqvist käytti sitä lastenkirjassaan Kivi och Monsterhund (Olika, 2012). Kirjan päähenkilöstä ei voinut päätellä tämän sukupuolta. Kun sanan käyttö levisi, se sai aikaan raivokasta keskustelua, joka on sittemmin laantunut. Sanan ovat ottaneet omakseen erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Vuonna 2015 sana lisättiin Ruotsin Akatemian sanaluetteloon (SAOL).
Sukupuolisidonnaisuus on linkittynyt kulttuurisiin konventioihin, oletuksiin ja asenteisiin. Sukupuolineutraaliuden vaade ja tasa-arvokysymykset voivat olla vahvoja yhdessä kulttuurissa, perinteinen jaottelu miehiin ja naisiin taas toisessa. Kielenkäytössä sukupuolen valinta voi olla opittu tapa tai liittyä omiin näkemyksiin jonkin asian maskuliinisuudesta tai feminiinisyydestä.
Tahdon tietää sukupuolen
Berliiniläinen Elina Kritzokat on kääntänyt yli 55 teosta suomesta saksaan. Mittavasta kokemuksestaan huolimatta Kritzokatille ei ole useinkaan tullut vastaan tapauksia, joissa sukupuolen määrittely olisi tuottanut päänvaivaa.
Saksassa yksikön kolmas persoona on miehestä puhuttaessa er ja naisesta puhuttaessa sie. Yleensä tekstistä löytyy vihjeitä henkilön sukupuolesta. Usein sen voi päätellä jo nimestä. Jos on tarvetta salata tai häivyttää sukupuoli, yksinkertaisin ratkaisu on puhua vain henkilöstä tai käyttää nimeä pronominin sijaan.
Jos sukupuoli ei ilmene tekstistä, Kritzokat ottaa yhteyttä kirjailijaan, jos se vain on mahdollista. Muussa tapauksessa hän pyrkii päättelemään todennäköisimmän vaihtoehdon tutkimalla ympäröivää tarinaa, hahmon piirteitä ja sitä, miten muut kirjan henkilöt kohtelevat hahmoa.
Erilaisten vaihtoehtojen löytäminen on osa kääntäjän arkea. Harvan asian voi ilmaista tismalleen samalla tavalla kuin alkutekstissä. On löydettävä kohdekulttuuriin hyvin asettuva ja sujuva tapa sanoa asia. Monista valinnoista tulee kokemuksen karttuessa rutiininomaisia. Kritzokat etsii työn aloittaessaan automaattisesti tekstistä nimen ja muita määrittäviä tekijöitä, joista tietää nopeasti, kääntääkö er vai sie.
Sukupuolen selvittäminen on myös kulttuuriin laajemmin sidoksissa oleva tarve.
”Jos suomalainen ystävä puhuu kollegastaan, haluan heti tietää, onko kyseessä mies vain nainen, koska olen tottunut saamaan tämän tiedon automaattisesti. Tuntuu, että jotakin puuttuu, jos informaatio jää pois. Kielten ero on kiinnostavaa”, Kritzokat sanoo.
Persoonapronominit eivät ole ainoa sanaluokka, jossa sukupuoli näkyy saksan kielessä. Suomeksi puhutaan vain opettajista, koska sana opettajatar kuulostaa vanhanaikaiselta. Saksaksi asia on melko lailla päinvastoin.
”Saksassa pitää sanoa Lehrerin, jos haluaa tuoda esiin, että kyse on naisopettajasta. Niin sanottu vanha geneerinen maskuliini, Lehrer, joka viittaa kumpaankin sukupuoleen, ei enää toimi. Pitää kirjoittaa esimerkiksi Doktoren und Doktorinnen eli miespuoliset tohtorit ja naispuoliset tohtorit. Tämän hankalan ilmaisun välttämiseksi on viime aikoina ruvettu käyttämään myös muotoa Doktor_innen tai Doktor:innen, joka viittaa kumpaankin sukupuoleen”, Kritzokat kertoo.
Koska sukupuolia on enemmän kuin kaksi, aina ei viitata vain mieheen tai naiseen. Alkuvuodesta Kritzokat käänsi Siri Kolun Villitaloa (Otava, 2019). Yksi henkilöhahmoista on ei-binäärinen, mikä asettaa haasteen saksannokselle.
”Päätimme Sirin kanssa, että käännöksessä käytetään ainoastaan hahmon nimeä eikä pronomineja ollenkaan. Tämä oli uusi ja jännä kokemus, sillä se on ensimmäinen kääntämäni kirja, jossa on ei-binäärinen päähenkilö.”
Saksan kielessä ei vielä ole vastaavaa sukupuolineutraalia termiä kuin ruotsin hen. Sellaiselle kuitenkin olisi tarvetta. Esimerkiksi työpaikkailmoituksessa saatetaan etsiä henkilöä ”m / f / d” (männlich, weiblich, divers eli mies, nainen, muu) paremman ilmauksen puutteessa.
”Saksassa ei-binääristen pronominien teemaa ei ole vielä lopullisesti käsitelty, mutta on olemassa uuspronomineja eli keksittyjä sanoja, joita toisinaan käytetään. Sellaisia ovat esimerkiksi Sier, joka on sekoitus pronomineja er ja sie, sekä sie_er tai er_sie, joissa yhdistyvät molemmat pronominit. Jotkut ei-binääriset henkilöt käyttävät sanaa es, jolla viitataan neutrisukuisiin sanoihin. Mitään vakiintunutta vastinetta ei kuitenkaan ole.”
Kuvittele mielessäsi sukupuoli
Kun puolan kääntäjä Iwona Kiuru käy läpi henkilöhahmojen sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, hän lähettää usein pitkän listan kirjailijalle. Joskus kirjailija haluaa ehdottomasti viitata tiettyyn sukupuoleen. Toisinaan hän ei ole ajatellut koko asiaa, mutta keksii sukupuolen kääntäjän avuksi. On niitäkin tilanteita, joissa kirjailija antaa kääntäjän päättää itse, viitatako mieheen vai naiseen.
Kun sukupuoli halutaan pitää salassa, eivät haasteena ole vain persoonapronominit. Puolan kielessä henkilön sukupuoli käy ilmi myös verbistä, jos se on menneessä aikamuodossa. Jos kääntää puolaksi minä käyn, sukupuoli ei käy ilmi, mutta jos kääntää minä kävin, täytyy valita joko maskuliinimuoto byłem tai feminiinimuoto byłam. Jos taas puhutaan useamman ihmisen menneistä tekemisistä, voi käännöksessä joutua määrittelemään, onko kyseessä mies- vai naisporukka tai sellainen, jossa on sekä miehiä että naisia.
”Kun käänsin Mika Mäkeläisen teosta Kimlandia (Atena, 2019), kirjassa oli kohta, jossa surmattiin viisi henkilöä, joten jouduin selvittämään, ovatko he miehiä vai naisia”, Kiuru kuvaa käännöshaasteita.
Myös Sebastian Musielak kääntää puolaksi. Kääntäessään Sofi Oksasen teosta Stalinin lehmät (WSOY, 2003) Musielak törmäsi henkilöhahmoon nimeltä A. Hukka, jonka sukupuoli jää kirjassa salaisuudeksi. Kirjailija nimenomaisesti toivoi, ettei se paljastuisi käännöksessä missään vaiheessa. Musielak joutui eri vaihtoehtoja pohdittuaan toteamaan, että haaste on liian suuri.
”Kerroin Sofille, että voin kääntää niin, ettei sukupuoli paljastu, mutta sitten kerronta on sen osalta kokeilevaa proosaa, vaikka kirja ei muuten sitä ole. Silloin olisi muuttunut myös tekstin tyylilaji. Toinen mahdollisuus oli kääntää viittaukset kuin kyseessä olisi mies, mikä tekstin perusteella tuntui luontevimmalta valinnalta. Sofi päätti, että olkoon sitten mies.”
On sellaisiakin kirjoja, joita Musielak ei voisi kääntää, koska sukupuolta ei olisi mahdollista pitää salassa.
”Olisi sääli luopua salaisuudesta, enkä ehkä haluaisi kääntää kirjaa niin, että sukupuolettomuus häviää”, Musielak sanoo.
Hieman toisenlainen tilanne oli edessä Kiurulla, kun hän käänsi Suvi-Tuuli Junttilan teosta Missä, tässä, jossakin… (WSOY, 2011). Sen päähenkilöinä seikkailevat mutteri, koukku, korkki ja ruuvi. Koska puolan kielessä myös esineet ovat feminiinisiä, maskuliinisia tai neutraaleja, vaikutti sukupuolen valinta tässäkin tilanteessa.
”Suvi-Tuulille sopi hyvin, että mutteri ja ruuvi ovat ’tyttöjä’ ja korkki sekä koukku ’poikia’”, Kiuru kertoo.
Puolassa ei ole sellaista uudissanaa, joka viittaisi sekä mieheen että naiseen. Kääntäessään Elina Rouhiaisen Väki-trilogian ensimmäistä osaa Muistojenlukija (Tammi, 2017) Musielak kysyi apua voidakseen kääntää uskottavasti:
”Puolassa ponnistellaan puristamaan kielestä sukupuolineutraaleja ilmaisuja, mutta se on hyvin vaikeaa. Kyselin LGBT-yhteisön edustajilta mielipidettä. Hyväksytyin ratkaisu tuntuu olevan se, että viittausta vaihdellaan. Ei ihan niin että joka toisessa lauseessa olisi viittaus mieheen ja joka toisessa naiseen, mutta niin että se olisi luonnollista. Käytin tätä ratkaisua, ja se on otettu hyvin vastaan”, Musielak kertoo.
Kaikille ratkaisu ei sovi, mutta Musielak ajattelee, että se on mahdollisuuden arvoinen.
”Lukijoiden karsiutuminen on hinta, joka kannattaa maksaa. Lukijat voivat oivaltaa jotakin. Puolassa LGBT-oikeudet on poljettu maahan ja tilanne pahenee pahenemistaan. On tärkeää saada kaunokirjallisuuteen ilmaisuja, jotka laajentavat kivenkovaa rakennetta. Pumpataan vähän dynamiittia ja räjäytetään kieltä.”
Ratkaisut paljastuvat vähitellen
Hollannin kääntäjä Sophie Kuiper jaottelee sukupuolisidonnaisten ilmausten kääntämisen kahteen ongelmaluokkaan. Ensimmäisessä on se perusongelma, ettei tiedä, mihin sukupuoleen sanalla hän viitataan. Hollannissakin persoonapronomini paljastaa sukupuolen.
Sukupuolen valinta on saanut Kuiperin tietoiseksi omista ennakkoluuloistaan. Lääkäriksi hän ajatteli ennen usein miehen, siivoojaksi naisen. Nykyään se ei ole niin automaattista. Hän saattaa toisinaan valita vastoin hallitsevia stereotypioita, jos siihen avautuu mahdollisuus.
Toinen ongelmatyypeistä on haasteellisempi. Siinä kirjailija leikittelee sukupuolirooleilla tai sukupuoli ei muuten tule ilmi. Silloin on keksittävä kiertoteitä. Joskus hänen kirjansa (zijn/haar boek) saattaakin olla vain kirja (het boek). Kun tarina lepää sen varassa, ettei sukupuoli näy mistään, voi asiaa joutua pohtimaan perustavanlaatuisesti.
Kääntäessään Salla Simukan Lumikki-trilogiaa (Tammi, 2013–2014) Kuiper joutui pohtimaan kirjan Liekki-nimisen hahmon sukupuolta. Aluksi sitä ei paljasteta, mutta myöhemmin Liekki osoittautuu transsukupuoliseksi. Kuiper käytti Liekistä läpi kirjan tämän nimeä, jonka hän vaihtoi yhtä sukupuolineutraaliksi hollantilaiseksi nimeksi.
Sama haaste tuli vastaan Laura Lindstedtin teoksessa Ystäväni Natalia (Teos, 2019).
”Jännitin, olinko onnistunut pitämään sukupuolen salassa. Olin helpottunut vasta kun luin hollanninkielisen käännöksen kirja-arvostelun, jossa sanottiin, että sukupuoli ei käy ilmi”, Kuiper huokaisee.
Kuten ruotsissa, myös hollannissa käytetään toisinaan sanaa hen tarkoittamaan häntä, kun ei haluta määritellä sukupuolta. Toisin kuin ruotsissa, hollannissa sanalla hen on kuitenkin jo merkitys: se viittaa monikon kolmannen persoonan akkusatiiviin. Vaikka tarve sukupuolineutraalille ilmaisulle on Hollannissa vahvasti esillä esimerkiksi mediassa, on sana hen vielä harvinainen käytössä.
”Se kuulostaa monien mielestä kielioppivirheeltä. Sillä viitataan yleensä ei-binääriseen henkilöön, enkä siksi voisi käyttää sitä silloin, kun haluan salata sukupuolen, joka on mies tai nainen. Vanhassa kirjassa se ei sopisi muutenkaan, mutta jos esimerkiksi kääntäisin nyt Simukan Lumikki-trilogiaa, voisin hyvin käyttää hen-sanaa Liekistä.”
Kielioppi palvelee kirjailijan ääntä
Iaroslava Novikova tukeutuu käännösratkaisuissaan kokonaisuuteen ja siihen, mitä ympäröivästä tarinasta on pääteltävissä.
Lyhytproosassa ympäröivää tarinaa ei ole läheskään niin paljon kuin paksuissa romaaneissa, jolloin päättely on hankalampaa. Silloin on arvioitava, riittääkö tieto sukupuolen päättelyyn. Novikova on hyvin tietoinen siitä, että päätelmien tekemiseen liittyy ennakkoluuloja. Voisiko nainen tehdä näin? Viittaako tuo mieheen?
”Käänsin Petri Tammisen novellin ’Osuuteni Balkanin rauhanneuvotteluissa’ novellikokoelmasta Matkanovelleja (WSOY, 2013). Siinä on kohta, jossa päähenkilö istuu kokouksessa ja paikalla on myös tämän ihailema ruotsalainen kirjailija. Löysin todellisen henkilön, joka vaikutti vahvasti tarinan ruotsalaisen kirjailijan esikuvalta, joten otin vastuun tulkinnasta ja käänsin viittaukset sukupuoleen sen mukaan.”
Käännösvalinta voi olla kulttuurisesti vahva kannanotto. Jos rakkausrunon kohteeksi valitsisi samaa sukupuolta olevan henkilön, venäläisessä kulttuurissa se olisi hyvin radikaali ratkaisu, joka vieraannuttaisi osan lukijoista. Venäjällä seksuaalivähemmistöt eivät näy yhteiskunnallisessa keskustelussa, eikä heihin viittaavaa kirjallisuutta juuri julkaista. Asia on kuitenkin kustantamoiden päätettävissä. Kääntäjä ei sitä päätä vaan välittää merkityksen mahdollisimman tarkasti.
”Persoonapronominit ynnä muut ovat kieliopillista rekvisiittaa. Riippuu käännösstrategiasta, miten merkityksen ilmaisee”, Novikova pohtii.
Kääntäjän on sukellettava tekstin aatemaailmaan ja mietittävä, miten se on välitettävissä toiseen kulttuuriin. Merkitystä on myös sillä, mikä on tarinan tekstilaji ja mikä rooli sukupuolella siinä on.
”Täytyy kuunnella kirjailijan ääntä, sitä mitä kirjailija haluaa sanoa. Kielelliset keinot auttavat säilyttämään taiteellisen arvon. Idea kulkee edellä, ja kielioppi palvelee sitä. Muodollisia keinoja löytyy kyllä.”
Pään sisällä erilainen maisema
Tanskaksi kääntävästä Birgita Bonde Hansenista on kiehtovaa, miten suomalainen logiikka tuntuu joskus eroavan tanskalaisesta. Pään sisällä on erilainen maisema. Sellainen tunne tulee, kun suomalainen kirjailija pyytää kääntäjää valitsemaan henkilöhahmolle sukupuolen, kun kirjailija ei ole itse ajatellut koko asiaa.
Jos Hansen saa päättää henkilöhahmon sukupuolen itse, tuntuu se isolta päätökseltä, tarinaan kajoamiselta. Siksi hän tukeutuu usein perinteisiin sukupuolirooleihin. Se tuntuu vähiten kannanotolta. Palomies on mies ja sairaanhoitaja nainen. Itsellään hänellä ei ole niin sukupuolittunutta maailmankatsomusta.
Myös tekstin tyyli vaikuttaa valintaan. Jos perinteiset jaottelut asettuvat tekstiin paremmin, ovat ne luonteva valinta, mutta toisenlaisessa tekstissä päinvastainen saattaa toimia paremmin. Simukan Lumikki-trilogiaa kääntäessään Hansen päätyi käyttämään Liekki-hahmosta pronominia han, joka viittaa mieheen.
”Tuntui niin luonnottomalta ja hyvän tekstin vastaiselta välttää persoonapronominin käyttöä, että valitsin Liekille sukupuolen. Kunnioitin kääntäjänä Liekin omaa valintaa”, Hansen perustelee ratkaisuaan.
Mitään ruotsin hen-pronominin kaltaista ei Tanskassa ole vielä yleisesti käytössä, vaikka keskustelua käydäänkin. Jonakin päivänä siitä ehkä tulee luonnollinen osa käännöksiä, mutta se hetki ei ole vielä.
Kääntämisen ytimessä on ajatus
Utahissa asuva Owen Witesman törmää sukupuolisidonnaisten pronominien luomaan käännöshaasteeseen erityisesti dekkareissa, joissa yritetään aina salata jotakin ja yleensä se jokin on murhaajan henkilöllisyys.
”Englanniksi on melkein aina pakko ilmaista sukupuoli, ja joskus se pilaa koko jutun”, Witesman harmittelee.
Murhaajan henkilöllisyyden salaaminen on paljon haasteellisempaa englanniksi kuin suomeksi. Jos koko kirjan juoni on, että murhaajan henkilöllisyys salataan ja ainoa erottava tekijä on sukupuoli, on kääntäjä isojen haasteiden edessä.
Käännösratkaisuja löytyy, mutta ne ovat Witesmanin mukaan aina huonoja. Siksi paras ratkaisu saattaakin olla, että koko kirja jätetään kääntämättä. Vaikka tarina toimisi hyvin suomeksi, voi samanlaisten kielellisten keinojen rakentaminen toisella kielellä olla mahdotonta.
Jos kirja kaikesta huolimatta halutaan kääntää, täytyy ottaa käyttöön laaja keinovalikoima. Patenttiratkaisuja ei ole. Jokainen käännöstilanne on erilainen, jokainen ratkaisu omanlaisensa. Sen sijaan, että kirjoittaisi: ”Murhaaja löi…”, voikin kirjoittaa: ”Lyönti tuli takaapäin…” tai ilmaista asian jotenkin aivan toisella tavalla.
”Minusta kaiken kääntämisen ytimessä on, että käännetään ajatuksia, ei sanoja. Kääntäjän rooli on ilmaista ajatus toisella kielellä mutta ei välttämättä samoin sanoin, samoja draamallisia rakenteita käyttäen”, Witesman toteaa.
Kääntäessään viittauksia ei-binääriseen hahmoon Witesman joutuu pohtimaan koko kulttuurista kontekstia. Monikon kolmannen persoonane eli they-sanan käyttö merkitsemässä yksikön kolmatta persoonaa, kun kyseessä on ei-binäärinen henkilö, on tavallista LGTB-yhteisössä, mutta se ei ole vielä vakiintunut laajemman yleisön keskuudessa.
”Tavallaan ratkaisu on helppo, koska seuraan vain kirjailijan toiveita. Toisaalta tiedän, että monista lukijoista se tuntuu oudolta. Kirjailija haluaa koetella rajoja, mutta käännöksenä tarina saattaa epäonnistua, jos kohdekielinen lukijakunta ei ole valmis sellaiseen kieleen”, Witesman pohtii.
Kun Witesman käänsi Simukan Lumikki-trilogiaa, haasteeksi nousi yllättäen Liekki-hahmon nimi.
”Liekin transsukupuolisuutta käsiteltiin teoksessa hyvin avoimesti. Meillä oli kuitenkin paljon puhetta kustannustoimittajien ja Sallan kanssa Liekki-nimen kääntämisestä. Salla ei alussa pitänyt nimestä Blaze, mutta muut ratkaisut olivat huonoja, koska niillä oli muita sivumerkityksiä. Esimerkiksi flame on lähellä sanaa flaming, joka voi viitata näyttävästi homoseksuaalina esiintyvään ihmiseen, ja sanasta torch tulee mieleen ”carry a torch for someone”, joka viittaa yksipuoliseen rakkauteen.”
Kääntäjän on oltava virtuoosi
Jos henkilöhahmon sukupuoli ei saa paljastua, joutuu ranskan kääntäjä Johanna Kuningas välttelemään käännöksessä sukupuoleen viittaavia kielioppirakenteita kokonaan, sillä ranskassa sukupuoleen viittaavia sanoja on riittämiin. Loputtomiin salaisuutta ei pysty sittenkään pitämään. Muuten lukija alkaa ihmetellä, miksei jo mennä asiaan.
Jos sukupuoli on salattava, Kuningas saattaa käyttää sukupuolen paljastavan persoonapronominin sijaan henkilön nimeä tai ammattinimikettä tai vaihtaa esimerkiksi aikamuodon sellaiseksi, ettei verbi paljasta sukupuolta.
Anne Vaskon kirjassa Mur, eli karhu (Tammi, 2016) seikkailee karhu, jonka sukupuoli ei käy ilmi. Kuningas päätti, että karhu on poika. Sitten kävikin niin, että englannin kääntäjä päätti tehdä karhusta tytön ja ranskannoksen kustantaja piti ideasta. Siispä Kuningaskin joutui muuttamaan sukupuoliviittaukset viittauksiksi tyttöön. Salaisuudeksi sukupuolta ei voinut jättää.
Sukupuoli vaihtui kesken käännösprosessin myös Timo Parvelan Ella-sarjan kirjassa Ella ja kaverit liemessä (Tammi, 2015). Kuningas oli pohtinut, tekisikö kirjastonhoitajasta miehen, kunnes hän katsoi tarkemmin suomenkielisen teoksen kuvitusta. Siinä kirjastonhoitaja oli nainen, mikä auttoi Kuningasta tekemään käännösratkaisunsa. Ranskankielisillä Ella-kirjoilla on eri kuvittaja kuin suomenkielisillä.
Hän luo monitulkintaisuutta
Suomenkielinen teksti antaa mahdollisuuden piilotteluun, salailuun ja monitulkintaisuuteen, johon monen muun kielen rakenteet eivät kykene. Vaaditaan kääntäjältä todellista taituruutta, jotta käännös olisi sujuva ja miellyttävä lukea sekä säilyttäisi alkuperäisen tekstin ajatuksen ja leikin.
Kirjailijan ja kääntäjän välisissä keskusteluissa molemmat oivaltavat jotakin toisen tekstistä – niin kuin myös omastaan.
Kun kirjailija antaa kääntäjälle vapauden tehdä päätöksiä, kokee kääntäjä suurta vastuuta. On hypättävä mukaan luomaan tarinaa yhdessä kirjailijan kanssa. Joskus ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntää tietyllä tavalla. Toisinaan on tehtävä valintoja. Käännösratkaisuja on laajasti, ja riippuu ympäröivästä tekstistä, mikä niistä on paras.
Samanlainen tilanne voi johtaa eri kielten kääntäjät hyvinkin erilaisiin ratkaisuihin. Kulttuurisella kontekstilla on suuri vaikutus. Se mikä yhdessä kielessä on arkipäiväistä, voi toisessa olla radikaalia.
Valintoihin liittyy myös kulttuurinen vastuu: kääntäjät vaikuttavat kielen muokkautumiseen siinä missä kirjailijat. Teksti ohjaa näkemään maailman tietyllä tavalla ja voi siten vahvistaa tai häivyttää sukupuolirooleja.
Niin kuin kaikenlaisen tekstin tuottamiseen, myös käännösvalintoihin vaikuttaa kääntäjän oma ymmärrys maailmasta. Mahdollisuudet riippuvat kulttuurista. Kuten hän-pronominin käännösvaihtoehdoista voi päätellä, kääntäjä on ennen kaikkea kulttuurin tulkki.
Lisätietoa jutussa mainituista kääntäjistä: https://kaantopiiri.fi/etsi-kaantajia/.
Lähteet:
”Hen” med i nya ordlistan (Sveriges Radio 2014)
Hän ja Hen (Helsingin Sanomat 1992)
Charlotta af Hällström-Reijonen: Sukupuolineutraali hen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2014)
Kääntöpiiri. Suomen kirjallisuuden kääntäjien verkkoyhteisö.
Ernst Lampén: Kielipakinoita (Otava, 1926)
Otto Nuoranne: Hen on heistä kaikkein kaunein (Kielikello, 3/2012)
Matti Sadeniemi: Kääntäjät ja vieraiden kielten pronominit (Virittäjä, 49/1945)
Oili Suominen
Suomentajallekin persoonapronominit ovat ongelma. Bernhard Schlinkin novellissa on kaksi henkilöä, er ja sie. Kummankaan nimeä ei koskaan mainita. Suomentajalla ei ole kovin monta ratkaisua tarjottavana… aion keskustella tästä kustannustoimittajan kanssa.
Simo Lyly
Erinomainen, kiinnostava artikkeli. Kiitos!