Pohjolan jumalattaret
Karolina Kouvola
SKS, 2021
Karolina Kouvolan Pohjolan jumalattaret on osa Suomen Kirjallisuuden Seuran laajaa Kirjokansi-sarjaa. Teoksen sarjakuvamainen ja runsas kuvitus on Apila Pepita Miettisen kädenjälkeä. Nimensä mukaisesti teos esittelee suomalaisen muinaisuskon ja kansanrunouden naisia, yhteensä 33 kappaletta.
Jokaisesta hahmosta on sivu tai kaksi tekstiä, käytännössä lyhyen Wikipedia-artikkelin verran. Kaikista on mukana myös sivun kokoinen kuvituskuva. Mukana on suurelle yleisölle tuttuja hahmoja, kuten metsän valtiatar Mielikki ja Pohjolan emäntä Louhi. Vähemmän tunnetusta päästä ovat muun muassa Bytisbåne ja Juonitar.
Teoksen nimi voi olla aavistuksen harhaanjohtava. Kaikki esitellyt naiset eivät ole jumalattaria sanan varsinaisessa merkityksessä. Mukana on varsinaisten jumalolentojen lisäksi esimerkiksi Kalevalasta tuttuja voimanaisia, jotka ovat osa mytologiaa ja runousperinnettämme, mutta joiden roolit jumaluuksina ovat kiistanalaisia tai olemattomia.
Tyypillisesti teksteissä kerrotaan ensin olennon taustoista. Esimerkiksi kekrin yhteydessä kerrotaan kekrijuhlan merkityksestä menneelle yhteiskunnalle. Kontekstia seuraa useimmiten mytologinen esittely, jossa kuvaillaan hahmon ulkomuotoa ja hänen rooliaan kertomusperinteessä. Lopuksi kerrotaan hahmon roolista suomalaisten arjessa, loitsuissa ja riiteissä.
Sanavalinnoilla hahmoja tuodaan jossain määrin nykyhetkeen ja siten lukijalle lähestyttävämmiksi, kuten Kyllikin tapauksessa:
”Kyllikki on sosiaalinen, helposti lähestyttävä nuori nainen. Hänen seurassaan ei ole koskaan tylsää, ja hän tietää aina missä parhaat bileet ovat.”
Toisaalta valitettavan ajankohtaisena kuuluu kuvaus miesten uhriksi joutuvasta Ainosta:
”Kukaan ei ole ollut kiinnostunut kuuntelemaan nuoren naisen omaa ääntä. Sitä, miten vastenmielisenä hän kokee miehen lähentelyt, miten vastenmielisen polttava miehen hengitys on hänen poskeaan vasten ja miten miehen kädet tunkeutuvat keholle, joka ei ole antanut miehelle siihen lupaa.”
Vaikka suomalaiset jumaluudet ovat rikas aarreaitta, teoksen loppupuolella esiintyy toistoa, kun peräjälkeen esitellään erilaisten eläinten haltijoita. Vaikka muinaisjumalattarista riittäisi varmasti juttua paksuun tietoteokseen, tuntuu ristiriitaisesti siltä, ettei sivun tai parin esittelyihin tyytyvään kirjaan ole aivan riittänyt materiaalia.
Teoksen päättää lyhyt essee, jossa kerrotaan muinaisista maatalousyhteisöistä, loitsuista, kansanrunouden keräämisestä ja naisen asemasta vanhassa kulttuurissa. Kirjoitus paneutuu naisten perinteisiin rooleihin yhteisöissä sekä naisiin liitettyihin uskomuksiin. Erityisen huomion saa myyttinen vitun väki, jota pidettiin vahvana ja hiukan pelättävänäkin voimana – vaginalla kun nähtiin olevan yhteys tuonpuoleiseen.
Pohjolan jumalattaret on hyvä teos esimerkiksi suomalaisista muinaisuskomuksista kiinnostuneille nuorille. Vähäisen ja selkeän tekstin sekä hienon kuvituksen vuoksi se on helposti lähestyttävä. Aikuinen lukija selaa teoksen läpi hetkessä ja saa tiiviissä paketissa kiinnostavia tiedonmurusia. Syvempää näkemystä etsivän kannattaa suunnata muille tiedonlähteille.
