Päiväkirjojen jäljillä. Historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen
Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.)
Vastapaino, 2020
Päiväkirjakirjoittaminen on suosituimpia kirjoittamisen muotoja niin Suomessa kuin maailmallakin. Sen juuret ulottuvat yleisen käsityksen mukaan 900-luvun Japaniin, jossa hovinaiset pitivät niin sanottuja tyynykirjoja.
Päiväkirjaa muistuttavia tekstejä on kuitenkin säilynyt jo varhaisemmaltakin ajalta. Tällaisia ovat esimerkiksi keisari Marcus Aureliuksen muistikirjamaiset tekstit 100-luvulta, kirjoittavat Karoliina Sjö ja Maarit Leskelä-Kärki artikkelikokoelman aloitusluvussa “Päiväkirja, minuus ja historia”.
Päiväkirjojen jäljillä kokoaa yhteen lajityypin pitkää historiaa sekä moninaisia rooleja ja muotoja. Kirja tarjoaa katsauksen myös päiväkirjakirjoittamisen materiaaliseen puoleen: fyysiseen olomuotoon, kirjoitusvälineisiin ja kirjoittamisen tiloihin. Omaan elämään ja tunteisiin liittyvien kronologisten merkintöjen lisäksi päiväkirjatyyppisiä kirjauksia on tehty aikojen saatossa myös esimerkiksi matkoista, säästä ja sairauksista.
Teoksen 20-päinen kirjoittajajoukko tarkastelee aihettaan kulttuurihistorian näkökulmasta. Kirja on jaettu neljään pääteemaan. Lisäksi johdanto-osion kahdessa luvussa tarkastellaan päiväkirjakirjoittamisen historiaa ja lajityyppiä, päiväkirjatutkimuksen etiikkaa ja asemaa sekä päiväkirjaa itsestä ja maailmasta huolehtimisen välineenä.
Kirjallisuudentutkija ja kirjallisuusterapeutti Päivi Kososen mukaan niin vanhan maailman muistiinpanot kuin sosiaalisen median päivityksetkin palvelevat samaa sanallisen tallentamisen ja itsestä ja maailmasta huolehtimisen tarvetta. Vanhan päiväkirjan lukeminen puolestaan voi tarjota “nykyihmiselle tarpeellista kulttuurisen kuulumisen ja eksistentiaalisen merkityksellisyyden kokemusta”.
Kirjan toinen osa käsittelee päiväkirjakirjoittamisen perinnettä ja muuttuvaa luonnetta 1600-luvulta 1900-luvun alkuun ajoittuvien esimerkkien avulla. Kiinnostava on esimerkiksi Marjo Kaartisen artikkeli pohjoisenglantilaisen kartanonemännän Lady Margaret Hobyn vuosina 1599–1605 pitämästä päiväkirjasta. Tämä englanninkielisen maailman vanhin tunnettu naisen kirjoittama päiväkirja kertoo niin puritaanisen ajan uskonnollisuudesta kuin maalaisaateliston arjestakin.
Ulla Ijäksen artikkelissa tutustutaan vuosilta 1838–1839 periytyvään, salanimellä kirjoitettuun päiväkirjaan, jonka kirjoittajaksi on epäilty saksalaissyntyistä Friedrich Wilhelm Klingenderiä. Päiväkirjassa naimaton viisikymppinen kirjanpitäjä pohtii, mitä rakkaus on ja millaista on olla rakastunut.
Artikkelikokoelman kolmannessa osiossa huomio on sairauspäiväkirjoissa. Koskettava on esimerkiksi Karoliina Sjön artikkeli 17-vuotiaana päiväkirjan pitämisen aloittaneesta Kirsti Teräsvuoresta, joka kirjoitti välillä lähes pakonomaisesti pysyäkseen “elämässä kiinni, kynän mitalla”. Akateemis-porvarilliseen perheeseen syntynyt terävä nuori nainen olisi halunnut elää itsenäistä elämää, mutta sairastelu vei hänet holhouksenalaiseksi ja 1940-luvulla vuosikausiksi mielisairaalaan.
Mielisairaalapäiväkirjoja käsitellään kokoelmassa toisaallakin, ja esiin nousevat myös syöpäpäiväkirjat, joiden kirjoittajista mainitaan muun muassa Susan Sontag ja Satu Hassi.
Neljäs luku keskittyy henkilökohtaisen ja julkisen elämän risteyskohtiin. Maarit Leskelä-Kärki kirjoittaa ajatuksia herättävästi Eeva Kilven Naisen päiväkirjasta (WSOY, 1978), jossa Kilpi käy läpi naisen elämän kipukohtia ja pohtii omaa kirjoittamistaan ja kirjailijaidentiteettiään.
Viimeisessä luvussa teemana ovat kirjoitetut aistit, tilat ja tunteet. Heli Rantala tarkastelee 1800-luvun alun nuorten miesten päiväkirjoja, joissa nousevat esiin kaupunkitilasta tehdyt havainnot, kuten Pariisin melu, haju ja vilkkaus tai opiskelijan arki 1800-luvun alun Turussa. Susanna Lahtinen ja Ritva Larva puolestaan matkaavat 1820-luvun Brasiliaan ja 1950-luvun Japaniin matkapäiväkirjojen välityksellä ja pohtivat, miten koettua kootaan tarinaksi muistelun keinoin.
Tekijöidensä mukaan Päiväkirjojen jäljillä on tarkoitettu kaikille, jotka pohtivat, mitä päiväkirjat voivat eletystä elämästä ja historiasta kertoa. Kirjoittavan ihmisen näkökulmasta se on inspiraation aarrearkku, joka tarjoaa roppakaupalla lähtöideoita esimerkiksi historialliseen fiktioon.
Toki kokoelmassa näkyy, että sen artikkeleita on ajateltu luettavan ja käytettävän myös itsenäisesti, jolloin pientä toistoa on ollut mahdotonta välttää. Monet artikkeleista ovat myös harmillisen lyhyitä, kuin pintaraapaisuja aiheista, joista olisi lukenut mieluusti pidempäänkin. Mutta ehkäpä me innokkaimmat saamme kirjasta kimmokkeen etsiytyä alkuperäislähteiden äärelle!
Päiväkirjojen jäljillä on myös painava vetoomus paitsi päiväkirjojen kirjoittamisen myös niiden säilyttämisen puolesta: päiväkirjat voivat tarjota jälkipolville monenlaisia avaimia menneen ymmärtämiseen. Ainakin ne jättävät jälkiä ja kannattelevat muistoja, säilyttävät hajanaisia ääniä historiasta tulevien polvien tulkittavaksi.
Teksti: Annamari Typpö
