Helena Murtonen-Leppä on opettanut viimeiset kolme vuotta luovaa kirjoittamista AhlmanEdu-opistossa Tampereella. Hänen opiskelijansa osallistuivat viime syksynä Lumoojan kummiluokkatoimintaan.
Kangasalan kotitoimistolta videopuheluun vastaa energinen ja omien sanojensa mukaan myös lähes hurmoksellinen kirjoittamisen opettaja, joka kertoo heti aluksi löytäneensä tiensä kirjoittamisen maailmaan vasta kypsemmällä iällä. Uuden taidon oppiminen ei katso ikää.
Taustalla oli kaupan alan tutkinto, kun Helena Murtonen-Leppä päätti jättää päivätyönsä ja lähteä opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta. Opinnot veivät unelmien ytimeen. Uusi työpaikka tuoreelle äidinkielenopettajalle irtosi pian Pohjois-Hervannasta.
”Mutta sitten tuli taas se tunne, että jokin siinäkin sakkasi.”
Niinpä hän hakeutui kesäyliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Jos kirjallisuuden opinnot olivat avanneet portin salaiseen puutarhaan, luovan kirjoittamisen opinnot avasivat oven kirjailijan sisimpään.
”Tuleeko susta nyt joku kirjailija?” oli kysymys, jota kirjoittajanalku tuolloin kammoksui. Kirjoittaminen oli oma pikku salaisuus, josta ei rohjennut kertoa muille. Murtonen-Leppä kuvailee sitä kultaiseksi munaksi, jonka hän kohtasi näyssään. Unelma oli kaunis mutta kovin hauras.
Kun kolme vuotta sitten Ahlmanin opistossa avautui opettajanpaikka ja Murtonen-Leppä valittiin kirjoittajalinjan vastuuopettajaksi, hän ei ollut uskoa onneaan. Sen jälkeen oma kirjoittaminen on jatkunut ”ylläpitotasolla”, hän kuvailee. Opettajana hän on keskittynyt antamaan itsestään enemmän uusille kirjoittajanaluille.
Omaa tekstiä on kuitenkin syntynyt riittämiin, kahden romaanin ja yhden novellikokoelman käsikirjoituksen verran.
Murtonen-Lepän jatkokertomus ”Hopeapajun varjossa elämä” julkaistiin viime vuonna Kangasalan Sanomissa ja kirjailija pääsi lukemaan tekstin myös äänikirjaksi. Paraikaa hän harkitsee tekstin painattamista omakustanteena ja odottaa toisesta käsikirjoituksesta palautetta mahdolliselta kustantajalta.
Kirjoittamisen opiskelu edellyttää realismia
Opiston pitkä kirjoittajalinja on opettajan mukaan oikea kruununjalokivi.
”Kirjoittajalinja kestää vuoden, ja se tulee aina täyteen. Mukaan otetaan 20 opiskelijaa, ja nyt viimeksi ikäjakauma oli mahtava. Nuorin oli alle 20, vanhin yli 60 vuotta. Lisäksi järjestetään monimuoto-opetusta ja erinäisiä kesäkursseja.”
Opettajan työstä tekee mieluisaa se, kun saa olla mukana seuraamassa, miten motivoituneet ihmiset kohtaavat toisensa. Silloin työskentely on hedelmällisintä. Mukana on yleensä täysin erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä, jotka tulevat toisistaan poikkeavista elämäntilanteista.
Parasta Murtonen-Lepän mukaan on kuitenkin kirjoittamisen ihme: se, kun paperille tai tietokoneen ruudulle piirtyvien mustien merkkien takaa paljastuu jotain muuta kuin voisi ensiarvaamalta uskoa.
”Ja kun näin tapahtuu, me usein vaan istutaan hiljaa ja ihmetellään.”
Opettajana Murtonen-Leppä pääsee seuraamaan vierestä uusien kirjoittajanalkujen puhkeamista kukkaan. Tärkeintä on toimia mahdollistajana. Halu kirjoittaa on oltava ihmisessä itsessään. Opettaja ei voi tarjota vippaskonsteja tai taikoa mielikuvitusta kenellekään.
”Koska voiko luovuutta oikeastaan opettaa?” opettaja pohtii.
Mahdollistajana opettajan tehtävä on valaa uskoa opiskelijoihinsa, mutta Murtonen-Leppä on sitä mieltä, että suurimman palveluksen hän voi tehdä tarjoamalla realismia kirjoittamiseen.
”Vaikeintahan on taltuttaa sisäinen kriitikko, mutta myös ajankäyttöön liittyvät haasteet tulevat monella kirjoittamisen edelle. On löydettävä sellaista rehellisyyttä siihen kirjoittamiseen, että ymmärtää sen, että itsekin joutuu tekemään asioita, eikä se teksti vain tipu taivaalta tai opettajalta. Ajankäytön suhteen on oltava realisti ja löydettävä se oma tapa kirjoittaa, ja se vaatii työtä.”
Luovan kirjoittamisen ala elää murrosta
Korona-aikana luovan kirjoittamisen ala on pirstoutunut entisestään. Opetusta on runsaasti tarjolla verkkoympäristössä, jolloin osallistua voi sijainnistaan riippumatta. Ilmeisten hyötyjen lisäksi Murtonen-Leppä näkee tilanteessa myös haittapuolia.
”Markkinat ovat nyt todella täydet, ja sanoisin, että myös laatu vaihtelee todella paljon, mutta siitä huolimatta alalla käydään kovaa kilpailua.”
Opettajan mukaan nyt eletään vielä murroskautta, vaikka digiloikka näyttääkin toteutuneen pysyvästi. Vielä on kuitenkin varhaista sanoa, miten tilanne tulee kehittymään. Se saattaa olla aivan erilainen jo parin vuoden kuluttua.
Murtonen-Leppä on jo pitkään huomannut, kuinka luovan kirjoittamisen opetuksen ja opiskelutaustan arvostus on lisääntynyt. Monet kustantajat korostavat esikoiskirjailijoiden opiskelutaustaa.
”Tullaanko sitä ehkä jopa vaatimaan kirjailijoilta jonain päivänä?” herää aiheellinen kysymys.
Opetusta on kuitenkin monenlaista. Siihen Murtonen-Leppä kiinnittäisi mieluusti enemmän huomiota. Liiat lupaukset koulutuksen tuloksista nostavat opettajan karvat pystyyn. Hyvä kurssi on hänestä ennen kaikkea opiskelija-, ei opettajakeskeinen.
Kaiken kaikkiaan hän on sitä mieltä, että vaikuttimen kirjoittamiseen on lähdettävä ihmisestä itsestään. Lähtökohtia voi olla useita. Kirjoittaminen voi olla sopiva tapa kertoa sanottavansa. Se voi myös kummuta tarpeesta pysähtyä itsensä äärelle tai toteuttaa uinunut unelma kirjoittamisen tuomasta rauhasta.
”Siihen voi liittyä vaikka halu hurmaantua ja kauhistua itsestä, tai sitten kirjoittaminen voi olla rauhallinen pakopaikka kiireisen arjen keskellä.”
Onko sitten huonoa syytä? Aivan näin opettaja ei asiaa ilmaisisi, mutta huonompia syitä voisivat olla liian korkeat käsitykset itsestä ja ylimielisyys lajia kohtaan, sillä pikavoittojen tavoittelu ei opettajan mukaan kirjoittamisessa kannata.
”Myös väärä ajoitus voi olla opintojen aloittamisen kannalta kohtalokasta. Jos elämässä on vastikään myrskynnyt tai elää paraikaa kriisiä, ei silloin välttämättä ole oikea hetki. Silloin voi olla vaikea ylipäätään keskittyä kirjoittamiseen.”
Murtonen-Leppä näkee tendenssin etenevän siihen suuntaan, että kirjoittamisesta haetaan useimmiten mielenrauhaa, mutta sen opiskelu tarjoaa myös väylän irtiottoon.
”Sehän voi olla vaikka vaihtoehto maailmanympärysmatkalle.”
Syyt ovat hyvin henkilökohtaisia, sillä kirjoittaminen on usein enemmän kuin harrastus. Se on myös tapa tutkia itseä ja maailmaa. Oppiminen ja kehitys ovat myös opettajan mukaan keskeisiä motiiveja kirjoittamisen opintoihin hakeutuville.