Pääkirjoitus: Kriisit kuuluvat kirjallisuuteen

Lumoojan kansikuva 1/2022
Kannet: Heli Kemiläinen.

Aloittaessamme Lumoojan Talous/Kriisi-numeron tekemisen tammikuussa emme arvanneet, kuinka osuvaksi teema osoittautuisi. Samalla kun toimittajamme kirjoittivat juttuja Lapin sodasta, nuorten lukutaidon heikkenemisestä ja 1990-luvun lamasta uusi kriisi väijyi jo horisontissa. Ennen kuin ehdimme huomata, Eurooppa oli keskellä sotaa.

Kun ympäröivä maailma muuttuu käsittämättömäksi, mieli alkaa etsiä vertauskohtaa jostakin tutusta ja ymmärrettävästä. Useimmat nykyajan suomalaiset ovat kokeneet sodan kauhuja lähinnä elokuvissa, teatterin lavalla tai kaunokirjallisuudessa. Siksi mielessä on alkanut muistoina vilistä valkokankailla nähtyjä ja kirjojen sivuilta luettuja kohtauksia. Eri teokset ja aikakaudet menevät mielessä sekaisin, ja sekamelskassa on helppo huomata, ettei sillä oikeastaan ole väliä, ollaanko Pajtim Statovcin Bollan mukana 1990-luvun Jugoslaviassa vai Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan taistelijoiden kanssa talvisodan juoksuhaudoissa –  sota on ihmisille aina yhtä tuhoisa.

Kirjoittaminen auttaa käsittelemään vaikeita aikoja. Harva kirjoittaa tekstiä onnellisista ihmisistä, joilla on kaikki hyvin. Sen sijaan historian mullistuksia ja käännekohtia, sotia, kansanmurhia, luonnokatastrofeja ja talousromahduksia tulkitaan yhä uusin tavoin sukupolvesta toiseen. Tässä lehdessä Liisa Määttä analysoi Lapin sodasta viime vuosina kirjoitettuja romaaneja, joissa sotaa tarkastellaan uusista näkökulmista.

Kriisejä käsitellään tässä numerossa erityisesti talouden kannalta. Kuten Erkki Sevänen Tutkijan kammiosta -palstalla kertoo, nykyinen talousjärjestelmämme etenee kriisien kautta. Ajatus loputtomasta talouskasvusta pitää sisällään mahdollisuuden talouden romahtamiseen. Romahduksen jälkeen alkaa uusi nousu – kunnes ei alakaan. Kapitalismi on tullut pisteeseen, jossa se itse on järjestelmänä kriisissä.

Kapitalismin yhteyttä luonnon tuhoon pohtii Irina Niinivaara analyysissaan Maria Huhdan runoista. Niinivaaran mukaan teollisen ajan ihminen käyttää eläimiä raaka-aineina tuotteille. Dystooppisen tulevaisuuden ihminen taas elää yksin tuhon keskellä – kun kriittinen piste on ylitetty ja kaikki elävä tapettu, jäljellä on pelkkä kaaos.

Lähihistorian pahin talouskriisi Suomessa oli 1990-luvulla vallinnut lama. Lama-ajasta kertovia romaaneja on ilmestynyt viime vuosina useita. Teemu Korpijärvi pohtii esseessään, että lamaa käsittelevässä kaunokirjallisuudessa korostuu inhimillinen ulottuvuus. Romaaneissa lama ei ole vain kylmiä numeroita ja käyriä, vaan työttömyyttä, turvattomuutta, itsemurhia ja pitkälle tulevaisuuteen jatkuvaa epäluottamusta elämään.

Myös Anita Hartikainen käsittelee esseessään talouden vaikutuksia ihmisiin. Hän kertoo, että 2010-luvun kirjallisuudessa keskiöön on ilmestynyt uusliberalistinen kuluttajasubjekti, joka rakentaa minuuttaan kuluttamisen kautta. Äärimmilleen kehittynyt kapitalismi on niin hallitseva, että henkilöhahmot osaavat luoda identiteettiään vain tekemällä kulutusvalintoja.

Lukemisen väheneminen on puhuttanut viime vuosina paljon. Aino Mielo haastatteli Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacísia lukemisen eriarvoistumisesta. Hän pohtii artikkelissaan nuorten lukutaidon heikentymistä – onko lukeminen kriisissä? Entä miten lasten sosioekonominen tausta vaikuttaa lukutaitoon?

Lumoojan kummiluokkana on tällä kertaa Alkio-opiston luovan kirjoittamisen linja Korpilahdelta. Alku- ja loppusointu ovat kummiluokkalaisen Aino Luukkosen käsialaa. Taloutta ja kriisejä käsitellään moniulotteisesti myös Lea Kaleniuksen näytelmäkatkelmassa sekä Jenni Turunlahden ja Mirko-Daniel Varjosaaren runoissa. Kaunokirjalliset tekstit osoittavat, että kriisi voi olla myös henkilökohtainen.

Kriisin määritelmään liittyy ajatus muutoksesta. Tuttu todellisuus menee sijoiltaan, romahtaa tai vääristyy toisenlaiseksi. Toisaalta kriisiin liittyy myös usko sen ohimenevyyteen. Kriisi on häiriötila, jonka arvellaan ajallaan päättyvän.

Mullistukset voi nähdä myös toivon kautta. Kun vanha järjestys pyyhkiytyy pois, maailman on pakko keksiä itsensä uudelleen. Kriisin jälkeen ei välttämättä ole paluuta entiseen, mutta se tarjoaa mahdollisuuden luovuuteen ja vaihtoehtojen pohtimiseen: mitä voisimme tehdä paremmin, miten voisimme kuvitella paremman maailman? Tässä taiteella ja kirjallisuudella on tärkeä rooli.

Teksti: Rosa Aphalo & Niina Leino

More Like This


Kategoriat


Pääkirjoitukset

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>