Kritiikki: Opettajan kasvutarina vie 1980-luvun Savon sydänmaille

Yön oppimäärä
Anna Isola
Sammakko, 2021

”Olen Lea, opettaja, enkä täällä voi koskaan lähteä koulusta.”

Vastavalmistunut Lea saa äidinkielenopettajan viran Yösalmen koulusta vuonna 1986. Hän on itse varttunut luonnon keskellä Savon sydänmailla, Salmijärven mäellä Sonkajärvellä. Siinä oikeastaan teoksen ydin. Romaani on tarina siitä, kuinka opettaja palaa juurilleen ja alkaa versoa viherkasvin lailla omaa elämää ja uraansa.

Anna Isola on äidinkielenopettaja, joka on opettanut sekä Lapissa että Seattlessa. Yön oppimäärä on hänen esikoisromaaninsa. Hän asuu nykyään Oulussa mutta on kotoisin Sonkajärveltä, jonka kuvitteellinen naapurikunta Yösalmi on. Yösalmelle pääsee jo kauniista kannesta, josta löytyvät musta yö karhuineen, kuusenneulaset ja kohokuvioiset kuut. Yhtä kiehtovaa, omaperäistä, kertovaa ja kaunista kantta tulee harvoin vastaan.

Pääosissa romaanissa ovat Lea ja luonto. Luontoa kuvataan paljon niin lapsuusikäisen Lean leikkien ja naapurinsetä Unton tarinoiden kuin kuvaustenkin kautta. Unto asuu Lean perheen naapurissa niin ikään luonnon keskellä ja on Lean perhetuttu isän kautta. Talot ovat kaukana kylältä, ja niiden luo Salmijärven mäelle vie metsätie.

On virkistävää, ettäYön oppimäärässä eletään vuotta 1986. Yösalmea vaivaa muuttotappio ja siellä ei ole nuorille paljoakaan tekemistä. Itsenäistyvän aikuisen elämään totutteleva Lea ei itsekään käy muualla kuin töissä, kaupassa ja kirjastossa.

Koulussa Anna-Leena Härkösen Häräntappoase on jo tuolloin pakollista luettavaa, ja kirjan saa lainaksi Lean luokan kaapista. Opettajat tietävät, että tupakkapaikalle on viety sohvakin. He tietävät myös sen, että kylän keskellä olevasta puhelinkopista nuoret soittavat piloillaan “senssilinjoille”.

Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa, joten Lea ei pääse ammattiaan karkuun missään. Jopa koulun takana sijaitseva rivitalo, jossa Lea asuu, on nimeltään Opettajaintalot. Opettajainhuoneessa kaikilla on oma paikkansa, mutta kaikki eivät suinkaan pidä työstään. Kotitalousopettaja viettäisi mieluummin päiviään navetassa mutta joutuu sen sijaan oppilaiden kiusaamaksi ja opettajainhuoneessa hän vain tiskaa hiljaa. Unkarilaisen ystäväkoulun vierailijaryhmä nauraa, kun heille näytetään, mitä kuuluu tehdä, jos karhu tulee vastaan. Ja nyt ei puhuta oluesta.

Pitkän aikaa viihdytään myös Lean lapsuudessa ja nuoruudessa läpi 1960-luvun aina 1970-luvun alkuun. Kotelossa kehittyneestä arasta ja hiljaisesta Leasta tulee kaunis perhonen: henkilöhahmo, johon samaistuu ja tykästyy. Lean lapsuudessa eletään sodan jättämässä varjossa, jossa isä purkaa traumojaan hakkaamalla halkoja ja naapurissa asuu sotainvalidi Unto. Sokea Unto tuntee mökkinsä läpikotaisin; se tulee ilmi, kun Lea leikkii lapsena tämän kanssa piilosta.

Kirja on Lean kasvutarina niin iällisesti kuin ammatillisesti. Luonnollisena osana elämää Lealla on lopulta myös oma perhe, mutta rakkaustarina romaani ei ole. Romaanin varsinaista lajia on vaikea määritellä, mutta retroa – uudella lailla raikkaasti kerrottuna – siinä totisesti on.

Alku saattaa tuntua turhauttavalta, mutta maisemakuvauksen tapaan kirjoitettujen lukujen tarkoitus selviää pikkuhiljaa kertomuksen edetessä. Juoni on jokseenkin ennalta-arvattava ja alku hidas, mutta näiden syiden takia ei todellakaan kannata jättää teosta lukematta.

Vaikka Yön oppimäärä ei ehkä heti tuntuisi omalta, Yösalmelle kannattaa antaa 50–100 sivua aikaa. Sen jälkeen romaani puhkeaa kukkaan.

Teksti: Anna Eränen

More Like This


Kategoriat


Kritiikit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>