Jo kauan ennen kirjoitustaitoa sanoja on käytetty taikuuden välineinä. Suomessa on loitsujen avulla tyrehdytetty verenvuotoa, parannettu kipuja ja karkotettu pahoja henkiä. Syntyloitsut liittyivät asioiden alkuperän tuntemiseen. Muinaiset suomalaiset uskoivat, että tuntemalla asioiden synty niitä voitiin hallita. Esimerkiksi käärmeiden syntysanojen avulla hoidettiin käärmeenpuremia.
Vaikka olemme kulkeneet kauas ajoista, joina runot muistettiin ulkoa ja niiden laulamisen uskottiin muuttavan fyysistä maailmaa, sanoissa on yhä vahvaa ja usein arvaamatonta voimaa. Tekstin rytmi vie lukijan mukanaan, tarina johdattaa paikkoihin, joita ei olisi osannut kuvitellakaan. Sanat herättävät henkiin unohdettuja tapahtumia ja väkeviä tunteita – joskus jopa vastoin tahtoamme. Kuten Maria Björklund tämän lehden artikkelissa toteaa, kirjallisuus herättää meissä niin kehollisia kuin mielensisäisiä liikkeitä ja muutoksia. Kun liikutumme kauniin runon äärellä tai raivostumme henkilöhahmon teoista, mitä muuta se on ellei taikuutta?
Siinä missä kirjallisuus vetoaa tunteisiimme, on taide aina vaikuttamassa myös ajatuksiimme ottamalla kantaa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen tapahtumiin. Sanojen avulla jokainen kykenee ilmaisemaan itseään ja nostamaan esiin vaiettuja, vaikeitakin aiheita. Usein kirjallisuus antaa äänen myös sellaisille, jotka harvemmin tulevat kuulluiksi. Kirjoittaminen voi voimaannuttaa. Näitä teemoja Hanna Väätäinen käsittelee artikkelissa, jossa haastatellaan runoilija Sanni Purhosta.
Kirjoittajia on eri aikoina pidetty milloin maagisina välikappaleina jumalten puheelle, milloin taas väsymättöminä uurastajina, jotka ahertavat saadakseen ilmaistua paperille jotain kaunista, tunteita tai ajatuksia herättävää. Monella on haave, että maagisen hyvä idea tipahtaisi yllättäen kuin tyhjästä. Toisinaan niin käykin.
Kirjoittamiseen liittyy paljon mystisiä hetkiä. Monet puhuvat siitä, kuinka henkilöhahmo alkaa “elää omaa elämäänsä” eikä suostu tekemään sitä, mitä kirjoittaja haluaisi hänen tekevän. Flow-tilan aikana taas sormet viuhuvat nopeammin kuin aivot, ja teksti tuntuu etenevän ilman, että tietoinen mieli tietää, mitä tapahtuu. Mystisten hetkien synnyttämä syvä tunne usein kantaa yli niistä kausista, jolloin kirjoittaminen on lähinnä tyhjän paperin tuijottamista. Silloin kun taikuus pysyttelee poissa, kirjoittaminen vaatii voimaa. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä jatkaa tekstin parissa silloinkin kun tekisi mieli vältellä sitä.
Sanana taikavoima yhdistyy helposti spekulatiiviseen fiktioon, jonka suosio on vuosi vuodelta kasvanut myös kotimaisen kirjallisuuden kentällä. Genren asiantuntija Jyrki Korpua pohdiskelee Tutkijan kammiosta -palstalla fantastisen kirjallisuuden roolia nykyisessä maailmantilanteessa. Outous voidaan nähdä kiehtovana pakona todellisuudesta tai vastavuoroisesti rinnakkaistodellisuuksien kautta voi heijastella reaalimaailman kauhuja. Tartu kynään! -palstalla perehdytään tarkemmin siihen, miten kirjoittaja voi sukeltaa yliluonnollisiin maailmoihin.
Myytit, tarut ja kansanperinteet ovat aina näkyneet osana kaunokirjallisuutta. Muinaiset myytit kiehtovat aikakaudesta toiseen inspiroiden kirjailijoita myös uudelleenkirjoittamaan jo ennestään tunnettuja tarinoita. Liisa Määttä analysoi Astu runoon! -palstalla V. A. Koskenniemen runoa, joka on Prometheus-myytin uudelleentulkinta.
Luonto ja siihen liittyvä mystiikka ovat usein keskeisessä osassa kotimaisessa kirjallisuudessa, mikä näkyy myös lehden tämänkertaisissa proosateksteissä. Jimi Roslingin ja Jan Haglundin novelleissa luonnossa piilee salaperäisiä voimia, jotka hämmentävät päähenkilöiden elämää ja muuttavat heidän käsityksensä normaalista.
Johanna Hartikaisen ja Aura Silventoisen runoissa puolestaan leikitellään arjen taianomaisuudella. Silventoinen on Kallion ilmaisutaidon lukion luovan kirjoittamisen opiskelija ja lehden kummiluokkalainen.
Syksyn tullen metsäkävelyt pimeydessä tai käpertyminen kotiin kynttilän valossa herättävät sanojen vilinän mielessä. Loppuvuoden pimeät illat ovatkin otollista aikaa pysähtyä lukemisen ja kirjoittamisen äärelle. Lumoojan toimituskunta toivottaa kaikille taianomaisia lukuhetkiä!
Teksti: Rosa Aphalo & Niina Leino