Jos jokin on kuin lastenleikkiä, kaikki tietävät, että kyse ei ole ainakaan mistään kovin vaikeasta. Leikkiin liittyy jo vanhoissa sananlaskuissa ajatus huolettomuudesta ja vaivattomuudesta. Leikki on luontevaa, kepeää, iloista. Usein leikki kuvataan vastakohtana työlle ja raadannalle, toisaalta myös tosikkomaiselle vakavuudelle. Älä nyt leikistä suutu!
Kielitoimiston sanakirjassa leikki määritellään lasten mielihyvänsävyiseksi toiminnaksi ilman hyötytarkoitusta. Ehkä juuri tavoitteellisuuden puute tekee leikistä vapaata ja vapauttavaa. Toisaalta sanotaan, että leikki on lasten työtä. Leikkimällä opitaan elämässä tärkeitä taitoja ja käsitellään suuriakin tunteita ja kokemuksia. Oppiminen tapahtuu kuitenkin sivussa, eivätkä lapset leikkiessään ajattele haluavansa oppia uusia taitoja.
Toisin kuin monissa muissa eurooppalaisissa kielissä, suomessa on erillinen sana pelille ja leikille. Peli on tiukemmin sääntöjen määräämää toimintaa lasten pihapeleistä urheilulajeihin, joissa on paksut sääntökirjat ja tuomarit niitä valvomassa. Leikki taas on mielikuvituksellisempaa. Moni velvollisuuksien rasittama aikuinenkin haikailee pääsevänsä lapsuuden leikeissä tuntemaansa ilon ja vapauden tilaan. Leikkiessä ei ollut koskaan kiire, eikä saavutuksilla ollut väliä. Oli vain täydellinen keskittyminen käsillä olevaan hetkeen. Aikuisena moni tavoittelee samankaltaista tilaa taidetta tekemällä, esimerkiksi kirjoittamalla.
Tässä Lumoojan numerossa yritetään unohtaa kirjoittamisen vakavuus ja heittäytyä leikkimään. Tartu kynään! -palstalla kokeillaan menetelmällistä kirjoittamista. Teemu Korpijärven esseessä pohditaan runouden leikittelevyyttä, ja Liisa Määttä taas perehtyy vuorovaikutteiseen kirjallisuuteen, jossa lukija saa itse päättää, miten tarina etenee. Sekä kirjoittajat että lukijat pääsevät leikin vietäviksi.
Kirjallisuuteen ja erityisesti luovaan kirjoittamiseen liitetään usein sanoilla leikittely. Huolettomuus ja leikkimielisyys yhdistetään puolestaan usein leikinlaskuun. Huumori on kenties yksi haastavimmista kirjallisuuden lajeista. Mikä tekee tekstistä hauskan? Mikä meitä naurattaa? Rosa Aphalo käsittelee artikkelissaan huumoria ja sen eri tasoja kotimaisen kirjallisuuden kautta.
Ensimmäiset leikit leikitään yleensä kotona. Koti voi olla turvapaikka, jossa saa olla rauhassa. Kotiin kiteytyvät myös useimmat elämämme tärkeistä ihmissuhteista, ja toisaalta koti voi yhdistyä yksinäisyyteen. Kotiin liittyy valtavasti toiveita ja odotuksia ja toisaalta monet traagisimmista tarinoista tapahtuvat piilossa kodin seinien sisällä. Koti, roolit ja ihmissuhteet ovat monesti myös teemallisesti kaunokirjallisuuden keskiössä. Tuija Haume käsittelee tämän lehden alku- ja loppusoinnussa kodin hajoamista. Jaana Perholehdon novellissa aiheena taas on kodittomuus.
Koti ei rajoitu vain seiniin ihmisen ympärillä. On myös kotikaupunki, kotikunta ja kotimaa. Tutun kodin jättäminen taakse ja uuden elämän aloittaminen toisaalla ovat samalla uudenlaisten roolien ottamista. Pitää opetella uudet säännöt ja tavat, uudenlainen arki ja elämäntyyli. Laura Rostenin artikkelissa käsitellään romaaneja 1900-luvun alkupuolella Amerikkaan lähteneistä suomalaisista. Niina Leinon haastattelussa taas esikoiskirjailija Lois Armas kertoo romaanistaan Flora, jonka päähenkilönä on Suomeen muuttava nuori nainen.
Lasten kotileikeissä on yleensä perhe, joka tekee arkisia asioita, kuten syö muovilautasilta mielikuvitusruokaa, menee nukkumaan illalla ja herää aamuisin. Kotielämän ja arjen harjoittelun lisäksi leikki voi toimia myös pakona mielikuvitusmaailmaan. Leikkijä voi olla kuka vain lumivuorella ulvovasta sudesta Sherwoodin metsissä seikkailevaan Robin Hoodiin. Samalla tavalla myös kirjoittaminen tekee minkä tahansa mahdolliseksi. Kirjoittamalla ja lukemalla voi kuvitella, minkälaista olisi olla joku toinen, jossain toisaalla, tekemässä jotain muuta.
Lumooja toivottaa kaikille lukijoilleen aurinkoisia kesäpäiviä, rattoisia lukuhetkiä ja leikkimieltä kirjoittamiseen!
Teksti: Rosa Aphalo & Niina Leino