
Uuteen kotimaiseen kirjallisuuteen keskittynyt Lumooja-lehti etsii päätoimittajaa huhtikuusta 2018 alkaen. Työsuhde on kahden vuoden pituinen. Uusi päätoimittaja aloittaa huhtikuussa kesäkuun numeron teon ja saa sitä ennen maaliskuussa perehdytyksen työhön nykyiseltä päätoimittajalta Elisa Heleniukselta.
Lumooja käsittelee niin kotimaista runoutta, proosaa kuin tietokirjallisuutta, sarjakuviakaan unohtamatta. Jokaisella numerolla on oma teemansa.
Suunnitelmissa olisi tosin muuttaa Lumooja kirjallisuuslehdestä luovan kirjoittamisen lehdeksi osittain jo tämän vuoden tai sitten ensi vuoden aikana. Tähän uudistukseen tarvitaan päätoimittajaa hakemaan apurahaa ja suunnittelemaan lehden täysin uutta konseptia yhdessä Lumoojaa kustantavan kirjoittajayhdistys Kapustarinnan kanssa.
Lumooja tarjoaa monipuolisen ja mielekkään osa-aikatyön, jossa on mahdollista kartuttaa ainutlaatuista journalistista kokemusta ja verkostoitua kirjallisuuden kentällä.
Lumoojan päätoimittaja vastaa lehden linjasta, vapaaehtoisesta avustajakunnasta, lehden ilmestymisestä sekä rahoituksesta. Päätoimittajan tehtäviin kuuluu myös rekrytoida lehdelle osaava toimituskunta ja edustaa lehteä eri tapahtumissa.
Hakijalta toivotaan hyvää kotimaisen kirjallisuuden tuntemusta, journalistista kokemusta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä organisointi- ja yhteistyötaitoja. Kirjoittamis- ja editoimistaitojen lisäksi valokuvauskokemuksesta on hyötyä.
Lumoojaa ilmestyy neljä numeroa vuodessa. Työ on kausiluontoista ja intensiivisiä työjaksoja kehkeytyy aina jokaisen julkaisun ympärille. Kyseessä on vapaaehtoistyö, mutta päätoimittaja voi hakea itselleen työskentelyapurahaa.
Hakemuksen voivat lähettää myös työparit.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen osoitteeseen elisa.lumooja@gmail.com sunnuntaihin 18.2. mennessä. Laita viestin otsikoksi ”Päätoimittajahakemus”.
Haastattelut pidetään helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa, minkä jälkeen valittu henkilö tai henkilöt perehdytetään tehtävään.
Lumooja jää innolla odottamaan hakemuksia motivoituneilta ja idearikkailta päätoimittaja-ehdokkailta!