Kritiikki: Laadukas nuortenromaani kertoo häpeästä ja hyväksynnästä

Riina Mattila
Järistyksiä
WSOY, 2018

”Tuijotin kartan punaisia läikkiä lamaantuneena. Niitä oli Afrikka täynnä. Suomi oli kartalla vihreä, mutta mielen suurennuslasia painamalla pesäpallokaupunki alkoi punehtua, kotitalo näkyi kartalla jo kirkuvan punaisena. Miltä tuntui olla neljätoista ja tajuta, että haaveilemani rakkaus oli kiellettyä neljällä mantereella? Että punaisilla alueilla minä en saisi olla, ainakaan jos halusin pysyä hengissä tai kävellä kadulla vapaasti.”

Teini-ikä on harvalle helppoa. Erityisen vaikeaa se on nuorelle, jolle oma keho ja vanhempien antama nimi eivät tunnu omalta. Riina Mattilan romaani Järistyksiä kertoo muunsukupuolisesta Eeliasta, jolle toisella paikkakunnalla sijaitseva lukio on pakokeino pikkukaupungista ja ahdasmielisten vanhempien luota. Todelliseksi pakokeinoksi ahdistuksesta paljastuu kuitenkin Isla, johon Eelia rakastuu.

Lukion toista vuotta aloitteleva Eelia kertoo kamppailleensa koko ikänsä ”kahlitsevista, muiden määräämistä rajoista, joihin minä en saanut itseäni mahtumaan, vaikka yritin kuinka”. Erityisesti kirjan alkupuolen kuvaukset lapsen ahdingosta, jonka ympäristön vaatimukset aiheuttavat, ovat hyvin onnistuneita. Mattila osaa sukeltaa niin lapsen kuin nuorenkin maailmaan.  Hyväksyntä ja häpeä ovat tärkeitä teemoja.

Vanhemmista Eelia ei voi etsiä tukea, sillä he eivät hyväksy lapsensa kokemusta tämän sukupuolesta. Vanhemmat pitävät Eelian tuntemuksia ohimenevänä vaiheena ja kapinointina. Asetelma vähemmistöä edustavasta nuoresta ja ymmärtämättömistä vanhemmista on tuttu, mutta sitä tasapainottaa lukiokavereiden ja muiden aikuisten hyväksyntä.

Mattila kirjoittaa taitavasti, vaikka välillä kerronta kompasteleekin kliseisiin: feeniks-lintu uudelleensyntymisen symbolina ja jatkuvat viittaukset sydämeen rakkausasioissa kalskahtavat kuluneilta, ainakin harjaantuneemman lukijan korvaan.

Dialogi on pääosin onnistunutta, mutta jotkin repliikit tuntuvat epäuskottavilta lukioikäisen sanottavaksi. Raikkaita ja kekseliäitä ilmauksia löytyy kuitenkin runsaasti vastapainoksi, ja kokonaisuutena teksti on vaivatonta luettavaa. Kerronta liukuu sujuvasti takaumiin ja takaisin nykyhetkeen. Tunteiden kuvaus on elävää, ja erityisesti ihastumisen ja rakastumisen kuvaukset ovat väkeviä ja värikkäitä.

Järistyksiä on laadukasta luettavaa kelle tahansa nuorelle, ja erityisen tukensa se antaa niille, jotka painiskelevat samanlaisten kysymysten äärellä kuin kirjan henkilöhahmot.

Mattila onnistuu kirjoittamaan nuoren tuntemuksista niin, että jokainen teini tai teini-iän läpikäynyt pystyy samastumaan niihin. Jokainen nuori kohtaa aikuistuessaan samat asiat: rajojensa etsimisen, kotoa pois muuttamisen ja ensirakkauden. Samalla riidellään vanhempien kanssa, koetaan yksinäisyyden tunnetta ja ollaan epävarmoja paitsi itsestä myös toisista.

Vaikka muunsukupuolisuus ja homoseksuaalisuus ovat kirjan tärkeitä teemoja, Mattila välttää varsinaisesti alleviivaamasta niitä, mikä on onnistunut ratkaisu. Kirjoittamalla niistä luonnollisena osana tarinan kulkua Mattila lähettää viestin: muunsukupuolisuus tai homoseksuaalisuus ovat luonnollisia asioita ja niihin pitäisi myös suhtautua luonnollisesti.

Läpi kertomuksen kaikuu muistutus siitä, että hyväntahtoiseksi tarkoitetut, tiedostamattomat oletukset sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta voivat viiltää kipeästi sellaista, joka joutuu kamppailemaan niihin liittyvien kysymysten ja hyväksynnän puutteen kanssa joka päivä.

Järistyksiä on Riina Mattilan esikoisteos, ja se ylsi WSOY:n järjestämän Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun toiselle sijalle.

Romaani on luettavissa e-kirjana. Lue tulevasta Lumoojan numerosta Riina Mattilan haastattelu! 

Teksti: Maria Mäkituomas

More Like This


Kategoriat


Kritiikit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kategoriat