Turussa lavarunoiltiin viime viikolla kahden lavarunotapahtuman voimin, kun hallitus ei ollut vielä ehtinyt tehdä turvatoimia ja kehottaa kansalaisia eristäytymään kotioloihin.
Jatkossa lavarunous tulee jo näkyvillä olevien merkkien mukaan keskittymään verkkoympäristöön seuraavien lähikuukausien ajaksi.
Nuorten Open Mic
Tiistaina Kirjakahvilassa järjestettiin heti sulkemisajan jälkeen pienimuotoinen ja kannustava Nuorten Open Mic. Tunnelma oli lämmin, ja itse tilaisuutta tekisi mieli kutsua somaksi!
Illan esiesiintyjinä nähtiin Roosa Levola ja Mirkka Mattheiszen. Open micissä esiintyi yksi paikallinen nuori.

Roosa Levola on kirjallisuuden ja kirjoittamisen opiskelija Turun yliopistosta sekä kokenut lavarunoesiintyjä. Levola kertoi alustuksessaan päätyneensä kirjoittajaksi oman tiensä kautta, vaikka hän onkin kokenut sukurasitteen kirjoittavassa perheessä välillä painostavaksi.
Levolalle kirjoittaminen on siinä mielessä luonnollinen tila, ettei hän tarvitse siihen kannusteita.
Päinvastoin Levola kritisoi puheenvuorossaan kirjallisuusmaailmaa sen kilpailullisesta luonteesta: kustantamon julkaisulistalle pääsemistä pidetään yhtä harvinaisena kuin lottovoittoa ja mainetta kirjoittajille tuovat lähinnä erilaiset kirjallisuuspalkinnot.

Mattheiszenin lähtökohta kirjoittamiseen ja esiintymiseen on ollut täysin toisenlainen. Vaikka Mattheiszen on työskennellyt pitkään kirjoittamisen opettajana, oli hänelle täysi työ totutella kirjailijuuteen ja sen mukanaan tuomiin esiintymisiin.
Mattheiszen on päätynyt julkaisemaan ja lukemaan runojaan vasta vanhemmalla iällä. Hän antoi nuorille elävän esimerkin siitä, ettei iällä ole julkaisukynnyksen ylittämisen kannalta merkitystä.
Nuorten Open Mic on Lumoojaa julkaisevan kirjoittajayhdistys Kapustarinnan nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu esiintymisalusta.
Nuorten Open Mic -illoissa on nähty mahtavaa ja rohkeaa esiintymisinnokkuutta nuorten puolesta. Toivommekin, että tavoittaisimme jatkossa entistä enemmän kirjoittavia nuoria Turusta ja lähiseuduilta osallistumaan tuleviin tapahtumiin.
Teksti: Emmi Ketonen
Vierailla vesillä
Maaliskuun toisena torstaina Bar Ö täyttyi vielä samana päivänä tulleesta koronavirustiedotuksesta huolimatta runonkuuntelijoista. TkuÖpenMicin teemana oli tällä kertaa Vierailla vesillä, ja kutsuvieraina nähtiin runoilijat Nathalie Sellegren ja Tommi Parkko.
Illan aloitti australialainen Nathalie Sellegren, jonka runot pohtivat muun muassa identiteetin muodostumista monen eri maan ja kulttuurin välillä elävän ihmisen näkökulmasta.

Sellegrenin runot olivat suorasanaisia ja ajankohtaisen poliittisia. Niin Australian metsäpalot, ilmastonmuutos, alkuperäiskansojen maille rakennettavat kaasuputket kuin monet muutkin viimeaikaiset tapahtumat saivat mainitansa. Eloisasti esiintyvä Sellegren syytti suorasanaisesti ihmiskuntaa sen aiheuttamista tuhoista luonnolle ja maapallolle.
Toinen kutsuvierasrunoilija Tommi Parkko luki runoja uusimmasta teoksestaan Hamilton-manaatin vaikea elämä (Aviador, 2019). Parkon runot veivät kuulijat Karibianmerellä elävien manaattien vetiseen maailmaan.

Juontaja Kalle Talonen huomautti, että Parkon runot on tarkoitettu enemmänkin kirjasta luettaviksi kuin ääneenlausutuiksi, mutta Parkko vangitsi silti yleisön otteeseensa lyhyellä mutta intensiivisellä esityksellään.
Illan open mic -osiossa kuultiin taas runoja laidasta laitaan. Myös moni ensikertalainen uskaltautui lausumaan runojaan. Osa oli valinnut esitettävät runot illan teeman mukaan. Vesi- ja luontoteema kuuluivat muutamassa esityksessä.
Kiinnostavinta open mic-tapahtumissa oli päästä kuulemaan täysin erilaista runoutta proosamaisista teksteistä hip hop -vaikutteisiin riimittelyihin, humoristisiin esityksiin ja kokeellisempiin runoihin. Esiintymistavat vaihtelivat hyökkäävästä agressiivisuudesta kuivaan lakonisuuteen, rauhalliseen iloisuuteen ja lempeyteenkin.
Suomen ja englannin lisäksi kuultiin runoja niin arabiaksi, espanjaksi kuin saksaksikin. Myös yksi koronavirusruno kuultiin, kun turkulainen Sara Koiranen nousi lavalle esittämään illan aikana baaripöydässä kirjoittamansa runon.
Kerran kuussa järjestettävä TkuÖpenMic on jo perinteikkääksi muodostunut tapahtuma, jonne niin kokeneet kuin aloittelevat runoilijat ovat voineet kokoontua lausumaan ja kuuntelemaan runoja. Toivottavasti ei kestä kauan ennen kuin seuraavan kerran pääsemme kokoontumaan Bar Ö:hön runojen pariin.
Teksti: Rosa Aphalo