Artikkeli: Julkaisemattomat ja ”kadonneet” teokset – tapaus Hans Selo

Hans Selo julkaisi elämänsä aikana kaksi romaania, Diivan ja Pilvihipiäisen, mutta puhutaan, että teoksia tai ainakin tekstimateriaalia olisi ollut runsaasti enemmän. Mikä johti Selon teosten hylkäämiseen? Missä käsikirjoitukset ovat nyt?

Vuonna 2016 Markku Eskelinen kirjoitti teoksessaan Raukoilla rajoilla Hans Selon lyhyeksi jääneestä kirjallisesta urasta ja sen viime hetkistä seuraavasti:

”Pyövelin rooli oli vanhawsoylaiseen tapaan kaunokirjallisen osaston johtajalla Vilho Vikstenillä, joka Selosta kysyessäni tokaisi minulle vuonna 1988, kolme vuotta Odessan julkaiseman Selon toisen ja viimeiseksi jääneen romaanin Pilvihipiäisen jälkeen: ’Selo tuli tänne joka vuosi uuden käsikirjoituksen kanssa, mutta eihän me hulluja julkaista.’ Kukaan ei tiettävästi tiedä, missä kaikki Selon julkaisemattomat romaanikäsikirjoitukset ovat, jos enää missään.”

Eskelisen sanat antavat ymmärtää, että toivo teosten löytymisestä ja julkaisusta olisi jo menetetty. Täydellisestä katoamisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka tilanne onkin mutkikas.

***

Hans Selo tuli elinaikanaan tunnetuksi huomionhakuisena persoonana. Juttuja sensaatiolehtien palstoilla piisasi. Hän oli aikansa seurapiirijulkkis, joka hännysteli etenkin kuuluisaa lausujataiteilijaa ja diivaa Ella Erosta.

Myöhemmin Selo itse myönsi käyttäneensä Erosen suosiota ja siipien suojaa hyväkseen. Erosen ja tämän tuolloisen miesystävän, esinetaiteilija Juhani Harrin, sanotaan toimineen esikuvina Selon teokselle Diiva.

”En välittänyt, mitä minusta ajateltiin – kunhan vain minua ajateltiin.”
– Hans Selo

Selo on taiteilijanimi, kirjailijan oikea nimi oli Hans Selonen. Nyttemmin molemmat nimet ovat jo pyyhkiytyneet mielistä, johtuen mahdollisesti kirjailijan ennenaikaisesta kuolemasta sekä teosten vähäisyydestä ja niiden siirtymisestä vähitellen kirjastoissa varastojen puolelle.

Etenkin vaikuttaa siltä, että miehen maine teki aikoinaan hallaa hänen kirjoittajan uralleen. Selon teoksista kirjoitettujen kritiikkien sävy vaihteli laajasti.

***

Markku Eskelisen kirjoitus Raukoilla rajoilla -teoksessa liittyy keskusteluun, jonka hän kävi aikoinaan Vilho Vikstenin kanssa Selosta. Tarkemmin ottaen vuosi oli 1988 ja Viksten työskenteli tuolloin WSOY:n kirjallisena johtajana. Kustantamo oli julkaissut 24-vuotiaan Selon esikoisromaanin Diiva vuonna 1970.

Romaani voitti ilmestymisvuonnaan J. H. Erkon palkinnon, jota nykyisin vastaa Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto. Palkinto nosti Selon parrasvaloihin, mutta esitettiin myös epäilyksiä, että Diivan olisikin kirjoittanut joku muu. Selon maine vähintään tahriintui, vaikka näyttöä epäilyille ei löytynytkään.

”Nykyisin, postmoderniin proosaan totuttuamme, Diiva ei niin kovasti hämmästytä. Sen katkelmaisuus ja keskityksen puute, sen kielen kyky kehiä itsestään raivokkaasti koko ajan uutta kieltä ovat tuttua uudessa kirjallisuudessamme. Samoin seksuaalisuuden ja kuoleman paatos.”
Liisi Huhtala, Kaleva

Diiva jäi ainoaksi teokseksi, jonka WSOY kirjailijalta kustansi. Vikstenin mukaan Selo oli kuitenkin tarjonnut kustantamolle käsikirjoituksia, jotka syystä tai toisesta päätettiin jättää kustantamatta.

Selon tapausta on mahdotonta kommentoida jälkikäteen, mutta Vikstenin seuraaja, Anna-Riikka Carlson toteaa WSOY:n nykyisestä linjasta, ettei aiemmin julkaistu teos takaa kirjailijalle seuraavaa kustannussopimusta.

”Silloin tällöin jo julkaisseiden kirjailijoiden käsikirjoituksista tehdään kielteisiä kustannuspäätöksiä. Tällöin käsikirjoitus ei ole ollut meistä riittävän kiinnostava eikä kaunokirjallisesti riittävän korkeatasoinen ja silloin olemme myös sitä mieltä, että on kirjailijan etu, ettemme automaattisesti julkaise kaikkea. Niin kielteisiä kuin myönteisiäkään päätöksiä ei tehdä kevyin perustein.”

Selon toisen romaanin, Pilvihipiäinen, kustansi 1983–1993 pyörinyt kustantamo Odessa. Teos ilmestyi vasta 15 vuotta esikoisen jälkeen. Sekä kustantaja että Selo itse tiedottivat tuolloin, että kyseessä olisi ensimmäinen osa omaelämäkerrallisesta trilogiasta. Aloha-lehden haastattelussa vuonna 1985 Selo kertoi kahden ensimmäisen osan olleen jo “suurin piirtein valmiina”.

”Selon toisesta ja viimeisestä romaanista Pilvihipiäinen (1985) oltiin hiljempaa, eikä se enää ajassaan erottunutkaan. Lahjakkaan sekopään mainekin oli jo haalistunut.”
– Liisi Huhtala, Kaleva

Odessan toisen perustajan, toimittaja Jukka Lindforsin mukaan Pilvihipiäisen jälkeen Selo ei ainakaan hänen aikanaan toimittanut yhtäkään käsikirjoitusta kustantamolle, vaikka olikin kertonut sellaista valmistelleensa. Lindfors muistelee lopettaneensa kustantamossa vuonna 1990.

Eskelinen puolestaan jatkaa: ”Muistan samoihin aikoihin kuulleeni väitteen, että Pilvihipiäinen oli editoitu osa paljon laajemmasta käsikirjoitusnipusta. Trilogiasta Selo mainitsi myös Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1989.”

Pilvihipiäisen koristeelliset kannet ovat Hans Selon silloisen vaimon Hannele Selosen käsialaa.

Toisessa haastattelussa vuodelta 1981 Selo selventää omin sanoin: ”Olen kirjoittanut uutta kirjaa [Pilvihipiäistä] nyt seitsemän vuotta ja elänyt vaimoni siivoojanpalkalla, ja isäni on antanut minulle osan eläkkeestään avustukseksi. En ole näyttänyt käsikirjoitusta vielä kustantajalle… Sitä on 3000–4000 liuskaa.”

Julkisuudesta jo tuohon mennessä vetäytynyt Selo oli mennyt naimisiin vuonna 1972, minkä jälkeen lehtijutut alkoivat harventua. Myöhemmin Selo muisteli uransa alkuaikoja ja katui näyttelemäänsä keikarin roolia ja huomionhakuisuuttaan. Selo sisällytti myös ”vahvasti omaelämäkerralliseksi” luonnehdittuun Pilvihipiäiseen lauseen julkisuudesta:

”Tunsin ansaitsemattomuuteni tähän menestykseeni, kuin olevani tyhjässä huoneessa, jota vain mielikuvitukseni koetti kalustaa: vaikka epäilemättä, nämä ’huonekalut’ olivat muiden silmillä ympärilläni mutta silti pelkäsin jonkun kaatavan seinät ympäriltäni paljastaakseen minut huijariksi.”

Lähipiiri näkyy olleen Selon tukena ja taloudellisena turvana toisen romaanin kirjoitusurakan aikana, vaikka romaani ei annakaan kirjailijan isästä kovin mairittelevaa kuvaa.

Lopulta käsikirjoituksen valtavasta liuskamäärästä jäi jäljelle sivuja hiukan reilu parisensataa. Pilvihipiäinen jäi Selon viimeiseksi romaaniksi, vaikka kirjailija menehtyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin, Helsingissä vuonna 2003.

Pilvihipiäisessä viitataan tavan takaa tulevaan,
siihen mitä kohta kerrotaan,
mutta niihin kohtiin ei milloinkaan päästä.”
– Sami Liuhto, Mahdollisen Kirjallisuuden Seura

***

Myöhemmin Selon kaunokirjallisia tekstejä on julkaistu vain kerran. Juri Nummelinin vuonna 2008 toimittamasta seksinovelliantologiasta Asentoja löytyy Selon tuotos, ”Minun ensilempeni”.

Asennoissa on tosiaan Hans Selon novelli, mutta se ei ole ollut alun perinkään julkaisematon vaan pornolehdessä julkaistu novelli tai autofiktiivinen muistelus. Selo teki pornolehtiin muitakin vastaavia – ne ovat myös perinteisemmin kerrottuja kuin hänen romaaninsa”, Nummelin kertoo.

Selolla oli siis toinen, vähemmän tunnettu puoli kirjoittajana. Hän laati 1970-luvulla pornonovelleja miestenlehtiin. Antologianovelli on ilmestynyt aiemmin Jallussa vuonna 1973.

Muitakin elonmerkkejä Selosta on kuultu vielä romaanien julkaisun jälkeen. Kesällä 1996 julkaistiin The Review of Contemporary Fiction -julkaisun teemanumero ”New Finnish Fiction”, jossa oli englanniksi käännetty katkelma Pilvihipiäisestä ja kirjailijan haastattelu.

Haastattelun teki julkaisun vieraileva päätoimittaja Philip Landon, joka kertoo tavanneensa Selon kerran Helsingissä silloin kun ”New Finnish Fiction” -teosta tehtiin. Sitä ennen hän oli haastatellut Seloa kirjeitse. Selo vastasi haastattelukysymyksiin pitkästi ja naputteli kirjoituskoneella täyteen viisi A4-kokoista liuskaa. Vastauksissaan Selo kritisoi toistuvasti muun muassa kotimaisen proosakirjallisuuden laatua.

“Melkoisesti erakoituneena minun on tyytyminen vain tiedotusvälineiden välittämään suomalaiseen nykyproosaan. Se on perinteellisenä jo siten tyylinsä puolesta kirjoitettu muiden aivoilla, luonteeltaan määrällistä. Siitä puuttuu vain laadullisena ilmenevä edistyksellisyys, yksilöllisyys. Vain hullut julkaisevat laatukirjallisuutta.”
–  Hans Selo, The Review of Contemporary Fiction

Landon ylistää Selon teoksia edelleen: ”Selo on todella väkevä ja omaperäinen kirjailija. En itse näe häntä mitenkään eksoottisena. Hänen tekstinsä kumpuavat syvästä rakkaudesta suomen kieleen, josta hän löytää loputtomasti uutta.”

On harvinaista, että Selon kieltä kuvaillaan Landonin tapaan. Selon esikoisteosta kun on useassa yhteydessä kuvattu muun muassa vaikeaselkoiseksi.

Sami Liuhto on Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran sivuilla ruotinut Selon teoksista aikoinaan julkaistuja kritiikkejä, joten en paneudu aiheeseen tässä sen tarkemmin. Valitettavasti myös Liuhto on sortunut jatkamaan epätoivon toitottamista vakuuttuneena siitä, että Selon julkaisemattomat tekstit olisivat päätyneet Mankkaan kaatopaikalle.

”Jos minulla olisi kustantamo, en muuta tekisikään kuin julkaisisi […] sellaisia kirjailijoita, joita lyhemmin tapaan kutsua neroiksi. Ensitöikseni ostaisin lapion, jonka panisin verovähennyksiin, ja lähtisin matalalattiaisella seutulinja-autolla 212 Helsingin Elielinaukiolta kohti Mankkaan kaatopaikkaa.”
– Sami Liuhto, Mahdollisen Kirjallisuuden Seura

Vielä vuonna 1996 julkaistun englanninkielisen antologian esittelyssä Philip Landon mainitsee, että Selolta olisi ollut tulossa kolmas romaani vielä samana vuonna. Julkaisemattomia teoksia Hans Selolta pitäisi siis yhä olla olemassa. Kysymys vain kuuluu: missä?

***

”Tätä puhelua olenkin odottanut”, ovat Hans Selon entisen vaimon Hannele Selosen sanat heti keskustelun aluksi.

Hannele Selonen kertoo ex-miehensä sairastelleen kovasti 1990-luvulla, mikä hillitsi tämän kirjoitustahtia, vaikka halua ilmaista kirjailijalla olisi kyllä ollut. Tekstejä syntyi Selosen mukaan silti yhä ”ihan pirusti”. Osa muistiinpanoista on hänellä edelleen tallella.

Hans toivoi loppuun asti, että hänen esikoisteoksensa Diiva olisi vielä jonain päivänä julkaistu alkuperäisessä asussaan. Editointivaiheessa käsikirjoitusta oli muokattu ja kohtauksia karsittu rajusti. Hannele Selosta säälittää, että alkuperäinen käsikirjoitus on päässyt katoamaan jonnekin.

”Ella Eronen poistatti Diivasta loppuvaiheessa kolmasosan tekstiä”, Hannele kertoo.

Räväkkyydestään huolimatta julkaistu teos oli epäilemättä sensuroitu versio alkuperäisestä tekstistä.

Anna-Riikka Carlson ei näkisi Diivan uudelleenjulkaisua mahdottomana ajatuksena, mutta kopiota alkuperäisestä käsikirjoituksesta ei WSOY:ltäkään tähän hätään löydy.

”Emme ole harkinneet Diivan uudelleenjulkaisua, mutta en pidä mahdottomana teoksen julkaisemista e-kirjana. Jos kiinnostusta ilmenee, pohdimme ensin julkaisemista itse ja tämän jälkeen oikeuksien luovuttamista.”

Kirjailijanuransa jälkeen Selo kävi tiettävästi myös töissä, mutta Hannelen mukaan hänellä oli ollut jo nuoresta saakka mielenterveyshäiriöitä, jotka tekivät hänestä toisinaan kiivasluontoisen. Tämä asettaa tietenkin Vilho Vikstenin sanat jälleen uuteen valoon.

”Minusta hän oli kyllä todellinen suomen kielen uudistaja. Hänellä oli enemmän uudissanoja kuin kellään. Nero!”, toteaa Hannele Selonen.

Myös tytär Krista kuvaa isäänsä hyvin omalaatuiseksi persoonaksi. Tytär kertoo erikoisesta lapsuudestaan, jossa isä nukkui päivät ja kirjoitti yöt. Päivisin kotona piti siksi olla hiljaa. Selosten perhe hajosi, kun tytär oli juuri tullut täysi-ikäiseksi. Krista muistaa isänsä alkaneen silloin sisustaa asuntoaan.

”Hän kasasi asuntoon lautoja ja teki siitä vähän kuin puumajan. Toi sinne paljon tekokukkia ja peilejä.”

Tytär epäilee, että kenties juuri omalaatuisuutensa vuoksi isä jäi kirjallisuusmaailmassakin yksin. Kirjailijaidentiteetti oli kuitenkin vahva. Selo puhui loppuun asti seuraavan teoksensa julkaisusta, ja hänellä oli ikuinen haave valloittaa Amerikka. 2000-luvun vaihteessa Selolla kuitenkin todettiin pahasti levinnyt syöpäsairaus, joka vei loputkin työkyvystä.

Selon sisar, Kirsti Ikonen, on kirjailijan lähimmäisistä omaisista se, jolle on päätynyt kenties kiinnostavin osa Selon perinnöstä. Hän kertoo kahdesta mapista, jotka selvisivät hänen haltuunsa Selon kuoleman jälkeen. Mitä ilmeisemmin kyse on Selon viimeiseksi jääneistä käsikirjoitusliuskoista.

”En ole lukenut niitä koska liuskoja on käsin korjailtu ja merkintöjä lisätty niin, että on työlästä saada joistakin sivuista selvää. Vein Hansin kuoleman jälkeen toisen mapeista WSOY:lle, mutta se palautettiin edellä mainitusta syystä.”

Ikonen kertoo ajatelleensa veljeään viime aikoina. Hansin nimi tuli vastaan useamman kerran Jorma Ojaharjun teoksessa Minun Kosmokseni, joka kertoo legendaarisesta Kosmos-ravintolasta ja sen asiakaskunnasta.

Selosta on aina kirjoitettu paljon juoruja. Ikosen mukaan huhupuheet ovat monesti jääneet elämään. Kirjailijasta kertovalla Wikipedia-sivulla puhutaan esimerkiksi edelleen Selon ”tekaistusta polttoitsemurhasta”, vaikkei mitään itsemurhayritystä koskaan ollutkaan.

”Hän ei tosiaankaan ollut oikeasti sellainen ihminen kuin antoi ymmärtää.”

Sisar toivoo, että Selon muistoa kunnioitettaisiin. Hän on yhä halukas esittelemään Selon viimeiseksi jääneitä liuskoja mahdollisille kiinnostuneille. Onkin kiinnostavaa jäädä odottamaan ja katsomaan, herääkö Selon teosten (uudelleen)julkaisuun halukkuutta vielä jonain päivänä.

Lue lisää:

Selo, Hans: Diiva. WSOY, 1970.
Selo, Hans: Pilvihipiäinen. Odessa, 1985.

Eskelinen, Markku: Raukoilla rajoilla. Siltala, 2016.
Huhtala, Liisi: ”Spektaakkeleiden mies”. Kaleva, 4.2.2003.
Lempinen, Kari & Lindfors, Jukka: ”Hans Selo – Diivan paluu”. Aloha! – Uusi Laulu- ja Aloha! -lehtien valitut palat 1978–1986. WSOY, 2009.
Liuhto, Sami: ”Kuin suihkukaivo lentäisi taivaalla. Hans Selon Pilvihipiäinen.” Mahdollisen Kirjallisuuden Seura.
Nummelin, Juri (toim.): Asentoja. Turbator, 2008.
Numminen, Juha (toim.): Julkisuuden kipeys. WSOY, 1981.
Ojaharju, Jorma: Minun Kosmokseni. WSOY, 1982.
The Review of Contemporary Fiction: New Finnish Fiction. Vol. XVI, No. 2. University of Chicago Press, 1996.

More Like This


Kategoriat


Artikkelit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>